maanantai 4. toukokuuta 2015

Salla Simukka - Jäljellä

Sisältää juonipaljastuksia!


Heräät unestasi ja palaat hiljaisuuden vallitessa kotiisi. Tyhjää. Vain kaiku vastaa huutoihisi. Miten eläisit maailmassa, jossa ei ole enää muita jäljellä? 15-vuotias Emmi Aalto joutuu tämän kysymyksen eteen. Edelleen potentiaalisten ryhmään kuuluva tyttö karkaa kodistaan, jotta saisi perheensä huolestumaan ja kerrankin kiinnittämään huomiota häneen itseensä. Emmi haluaa kerrankin olla muiden silmissä näkyvä.
 
                      Kirja kertoo Emmin selviytymisestä maailmassa, jossa ihminen on täysin omillaan. Talot ovat tyhjiä kaikkialla, elektroniset laitteet eivät toimi, ympäristö on luonnottoman hiljainen huutaen ihmisten poissaoloa... Emmin päässä vilisee epätoivoisia kysymyksiä: Onko Suomi evakuoitu hänen nukkuessaan? Ovatko poliisit vieneet hänen perheensä? Entä jos ihmiset ovat paenneet nopeasti luonnonmullistuksen tai sodan tieltä? Onko mahdollista, että Emmi todella nukkui kaiken yli?

                      Jännitys ja ahdistava epätietoisuus kulkevat käsi kädessä Salla Simukan vuonna 2012 kirjoittamassa nuortenromaanissa. Kirjan nimi, Jäljellä, on todella osuva. Teksti on helppolukuista, ja tarina on kirjoitettu kaikkitietävällä kertojalla Emmin näkökulmasta. Kirjan tapahtumat sijoittuvat lähitulevaisuuden Suomeen, jossa ihmiset luokitellaan luonteensa ja taitojensa mukaan eri ryhmiin: dramaatikkoihin, atleetikkoihin, sentimentaaleihin, akvisteihin etc. Lista on pitkä. Kuten yleensäkin, tällaisesta luokittelusysteemistä huolimatta joku on aina väliinputoaja. Tässä kirjassa nämä henkilöt ovat potentiaalisia. Kyseiseen ryhmään kuuluminen on häpeä, varsinkin jos sinne jää. Näin on käynyt Emmille. Tämä luokitteluidea toi mieleeni Veronica Rothin kirjan Outolintu, joskaan kirjat eivät muuten muistutakaan toisiaan.

                      Lisämausteena kirjassa ovat satuviittaukset, jotka vain Emmi huomaa saturakkautensa vuoksi. Mutta kuka - tai ketkä - viittauksia lähettää? Ja ennen kaikkea, mitä ne ajavat takaa? Emmin on keksittävä vastaus yksin, sillä jokin hänen mielensä sopukoissa käskee olla kertomatta asiasta Olivialle ja Artolle, kahdelle tärkeimmälle kirjan sivuhenkilölle.

                      Pidin kirjasta paljon. Epätodellisuuden tuntu ja päähenkilöä raastava paniikki ovat läsnä jokaisella sivulla, ja muutkin tunteet välittyvät selkeästi. Kirja oli pakko lukea yhdeltä istumalta. Pienehkön sivumääränsä (221 sivua) takia lukemiseen ei edes mennyt paljon aikaa. Ehdottomasti lukemisen arvoinen teos. Voin paljastaa, että tämän ensimmäisen osan jälkeen on pakko lukea myös kirjan jatko-osa, Toisaalla, joka näyttää lukijalle palapelin puuttuvat palaset. Toinen osa on oikeastaan välttämätöntä lukea, mikäli mielii saada asioihin kunnolla selkoa. Tämä oli Simukalta hyvä tapa saada lukijoita myös toiselle osalle.

                      Tähdet:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti