sunnuntai 30. marraskuuta 2014

C. J. Daugherty: Night School - Yön valitut


Sisältää juonipaljastuksia!


Luin C. J. Daughertyn kirjoittaman kirjan Night School - Yön valitut. Kirja on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2012 ja se on Night School- kirjasarjan avausosa. Valitsin kirjan luettavakseni, sillä se oli kirjallisuusdiplomin kirjalistassa, tosin sitä ei löydy päivitetystä listasta.
                     Minulla ei juurikaan ollut odotuksia kirjan suhteen, sillä ajattelin kirjan olevan taas uusi huono fantasiakirja, jonka läpi saisin kahlata niska limassa. Kirjaa lukiessani odotin jatkuvasti, että ihmissudet ja vampyyrit hyppäisivät esiin piiloistaan. Kenties asia johtui mangasta, jossa yökoulua käyvät vampyyrit. Olin iloinen, ettei minkäänlaisia yliluonnollisia olentoja näkynyt kirjassa ollenkaan, eikä mitään yliluonnollista tapahtunut.
                      Kirja kertoo 16-vuotiaasta Alyson Sheridanista, jota voisi kuvailla ongelmanuoreksi. Punahiuksinen tyttö on kirjan alussa tekemässä ystävänsä Markin kanssa tihutöitä koulullaan. Poliisit saavat kaksikon kiinni rysän päältä ja Allie pidätetään kolmatta kertaa vuoden sisällä. Alku todellakin houkuttelee jatkamaan eteenpäin.
                      Tarinan edetessä käy ilmi, että Allien vanhemmat ovat kyllästyneet tyttärensä käyttäytymiseen ja he päättävät pistää sille pisteen. He ilmoittavat, että Allie muuttaa opiskelemaan Cimmerian sisäoppilaitokseen, vaikka tyttö on vasta päässyt kesälomalle. Allie, joka ei ole ikinä kuullutkaan koko koulusta, yrittää parhaansa mukaan saada vanhempansa pyörtämään päätöksensä, siinä kuitenkaan onnistumatta. Suunta kohti Cimmeriaa siis.
                      Vaikka Allie on asennoitunut vihaamaan koko paikkaa, hän huomaa alkavansa viihtyä siellä. Allie tutustuu Johon ja tämän poikaystävään Gabeen, Lucasiin, Lisaan, Ruthiin sekä Philiin ja Sylvainiin, komeaan legaattioppilaaseen. Uuden tulokkaan ja suositun vaalean pojan välille muodostuu romanssi, mutta samoihin aikoihin Allie alkaa olla tekemisissä naistenmiehen maineessa ja ylimielisenä pidetyn Carter Westin kanssa.
                      Elämä ei kuitenkaan suju Cimmeriassa ongelmitta. Ilkeä ja Sylvainista kateellinen Katie aiheuttaa joukkoineen vaivaa, samoin tiukat säännöt, joista osa on kummallisia. Lisäksi kaikkien mielessä pyörii kysymys: kuka Allie on? Allie on saapunut koulun tapojen vastaisesti Cimmeriaan kesken kesälukukauden, joka on tarkoitettu todella varakkaille ja legaattioppilaille, joiden vanhemmat ovat käyneet myös Cimmeriaa. Kuinka siis tyttö, jolla on rikosrekisteri, on otettu sisään?
                      Koululla alkaa rauhallisen ja perus teiniongelmien vastapainoksi sattua sitä sun tätä. Esimerkiksi Allien ja Jon ollessa kasvihuoneessa, jokin alkaa murista kovaäänisesti, mutta paikalle saapuvat Gabe ja Sylvain eivät suostu kertomaan äänen lähdettä, vaikka ilmiselvästi sen tietävät. Tapahtuu myös sellaisia välikohtauksia, joissa oppilaita loukkaantuu. Jo saa hermoromahduksia, ja meinaa pudota korkealta katolta, tanssiaisissa syttyy tulipalo, Sylvain lähes raiskaa Allien, Allie löytää Ruthin ruumiin, jonka kurkku on leikattu siististi auki, mystinen yökoulu, joka salaa oudot tapahtumat... Jännitystä siis ei todellakaan puutu. Huomasin lukevani lähes 500-sivuisen kirjan yhdeltä istumalta.
                      Mielestäni Daugherty onnistui loistavasti kirjansa kanssa. Juoni tempaisi mukaansa, eikä päästänyt missään vaiheessa otteestaan ennen loppua, ja silloinkin lukija jäi janoamaan lisää. Kerronta oli selkeää ja teksti helppolukuista, eli kirjailija oli huomionut kirjoittaessaan myös ne nuoret, jotka eivät niin paljon lue.
                      Kirjassa esiintyi myös niin puhki kulutettu kolmiodraama, josta en yleensä asetelmana pidä. Pakko kyllä myöntää, että tässä kirjassa se toimi. Kirjan henkilöt olivat käytökseltään uskottavia, ja varinkinAllien ajatukset ja paniikkihäiriö tekivät päähenkilöstä huomattavasti samaistuttavamman. Se, että hänelle ei kerrottu koulun asioista ja tapahtumista sai myös minut lukijana janoamaan tietoa lähes epätoivoisesti. Lukuisissa kohdissa ärsyynnyin itsekin, kun Allielta pimitettiin tietoa.
                      Miinusta tulee kuitenkin parista asiasta. Jos Cimmeriassa ei ole sähköisiä laitteita, niin minkä takia kartanomaisen koulurakennuksen portilla on täysin toimiva valvontakamera? Myös Allien ajatusmaailman muuttuminen hämmensi, sillä hän sopeutui uuteen ympäristöönsä aivan liian nopeasti. Huomautettavaa löydän myös kirjan loppupuolelta. Kun Allie kohtasi kadonneen veljensä keskellä toista hämärissä merkeissä syttynyttä tulipaloa, hän suhtautui asiaan liian rauhallisesti. Vaikka hän meinasikin saada paniikkikohtauksen, se ei ollut mielestäni riittävä reaktio. Jälkeenpäin Allie ei ajatellut tuota kohtaamista lainkaan, ja tapahtuma tuli uudelleen esiin vasta Allien keskustelussa Cimmerian rehtorin Isabelle de Fanultin kanssa, ja silloinkin vain ohimennen.
                      Suosittelen kirjaa todella lämpimästi. Kirjan lukeminen oli mukava kokemus, varsinkin kun sai jatkuvasti odottaa mitä tuleman pitää. Painoksessa oli jonkin verran kirjoitusvirheitä, ja se särähti ainakin omaan silmääni ja häiritsi ehkä hieman, mutta loppupeleissä sillä ei ollut juurikaan väliä.
                      Erityistä plussaa tulee siitä, että kirja sai minut itsenikin haluamaan Cimmeriaan, ja se on paljon se. Goottityylisessä ja linnamaisessa koulussa asuminen tuntuu houkuttavalta, vaikkei oppilaitoksessa ole edes älypuhelimia, tietokoneita, musiikinkuunteluvälineitä tai televisioita. Suoraan sanottuna siellä ei ole oikeastaan mitään nykyajan teknologiaa, ja minä jos kuka olen riippuvainen siitä. Harmi, ettei Cimmeriaa ole oikeasti olemassa... Tai mistä sen voi ikinä tietää?
                      Tähdet:


Samalta kirjailijaltaYön perintö (sarjan 2. osa)

torstai 27. marraskuuta 2014

Terhi Rannela - Taivaan tuuliin

Sisältää juonipaljastuksia!

  "Hän luulee, ettei Aura uskalla, että hän perääntyy kuin pieni lapsi, mutta hän uskaltaa. Hän todellakin uskaltaa! Hän näyttää kaikille olevansa kaikkea muuta kuin pelkuri. Hän menee loppuun asti."
                      22-vuotias Aura Hiljanen istuu Kalattoman koulun itsenäisyyspäiväjuhlassa penkkinsä alla pommin sisältävä reppu. Mielessään Aura hokee, ettei anna periksi. Kaikki saavat huomata, kuinka tosissaan hän on. Ulrike oli vahva, joten Aurakin on. Miten ennen niin sosiaalisen ja iloisen lapsen tulevaisuus näyttää tältä?
                      Ala-asteikäisen Auran äiti kuolee auto-onnettomuudessa, kun rattijuoppo poikkeaa kaistaltaan ja aiheuttaa kohtalokkaan kolarin. Auran isä selviää. Hän syyttää itseään Meerin kuolemasta, eivätkä tunnontuskat hellitä. Lopulta mies alkaa kuulla harhoja, joissa hänen edesmennyt vaimonsakin syyttää häntä.
                      Paetakseen syyllisyydentunnettaan Joel muuttaa 
tyttärensä Auran kanssa, jolloin Aura joutuu vaihtamaan koulua kesken lukukauden. Hänestä tulee välittömästi uuden luokkansa silmätikku pyöreytensä ja silmälasiensa takia. Tuloksen voi arvatakin. Auraa aletaan kiusata päivittäin, mutta koulun henkilökunta vain viittaa kintaalla koko asialle. Eihän heidän koulussaan voi esiintyä kiusaamista, ei missään nimessä! Aika kuluu ja Aura alkaa masentua, mutta hänen alkoholisoitunut isänsä ei huomaa. Tytär, joka on aina pitänyt kirjoista, alkaa eristäytyä entistä enemmän. Lopulta, kun yksinäisyyden taakka alkaa painaa entistä enemmän, hän lyöttäytyy yhteen luokkansa toisen kiusatun kanssa. Heistä ei tule ystäviä, sillä he ovat yhdessä vain olosuhteiden pakosta, näin kirjan sanoja lainaten. Aurasta kasvaa ahdistunut ja sulkeutunut nuori.
                      Sitten Aura törmää Ulrike Meinfhofiin, teloitettuun naisterroristiin, joka taisteli viimeiseen asti. Hänestä tulee Auralle henkinen äiti ja tukipylväs. Lukioikään edetessä Auralle on muodostunut jonkinasteinen pakkomielle terroristinaisesta, ja jokainen hänen aineensa käsittelee jollain tapaa Ulrikea.
                      Kun kuvioihin ilmaantuu Henri, asiat muuttuvat entisestään. Henri näkee Aurassa mahdollisuuden ja alkaa manipuloida pahaa-aavistamatonta tyttöä kohti lukijaa kauhistuttavaa päämäärää. Kaksikko alkaa kulkea terroristi Ulriken ja hänen miehensä Andreaksen viitoittamaa tietä.
                      Terhi Rannela on onnistuneesti kuvannut sitä, mihin kiusaaminen voi johtaa. Taivaan tuuliin, vuonna 2012 kirjoitettu kirja, ei ole mikään kevyesti otettava teos, sillä kirjan sanoma on ehdottoman tärkeä. Mielestäni tarinaa oli raskasta lukea sen surullisuuden ja ajatusmaailman takia. Kauhistuttava kasvutarina on kaikessa synkkyydessään kuitenkin mahtavaa luettavaa. Kirja saa lukijan ajattelemaan vaihteeksi myös vakavampiakin asioita. Voin hyvällä omatunnolla suositella kirjaa luettavaksi. Yleensä en tämän kaltaisista kirjoista pidä juurikaan niiden tunnelman takia, mutta tämä kirja oli selkeä poikkeus. Kuitenkaan kyseistä kirjaa ei kannata lukea yhdeltä istumalta. Minä itse tein näin, mutta sain huomata kirjan masentuneen ilmapiirin tarttuvan ja jättävän minut pohtimaan asioita pitkään eri kanteilta. Taivaan tuuliin olisi mielestäni hyvä lukea parissa kolmessa pätkässä.
                      Erityistä plussaa tulee siitä, että loppu on jätetty avoimeksi. Tämä antaa jokaiselle mahdollisuuden päättää, miten tarina juuri hänen mielestään tulee loppumaan. Räjäyttääkö Aura lopulta pommin vai ei? Muuta en voi sanoa, kuin että loistavaa työtä.

                      Tähdet:

 Samalta kirjailijalta: Yhden promillen juttuja

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Taustaa

Kirjat ovat aina kuuluneet elämääni. Olen kasvanut kirjojen parissa: Isoäitini työskenteli elinaikanaan wsoy:n kustantamossa, ja piti huolen, ettei lukeminen minulta loppunut. Kotonani on älyttömästi erilaisia kirjoja, jotka ovat tyylilajeiltaan aika lailla laidasta laitaan. Lisäksi olen aina lukenut paljon, niin lapsena kuin nyt nuorenakin - vaikka joidenkin mielestä saatan edelleen lapsi ollakin.

Nyt äidinkielen ja kirjallisuuden lukudiplomia tehdessä (jälleen kerran) olen ajatellut perustavani kirjablogin. Asia sai minut innostumaan, mutta sitten intoni hiipui. Mitä jos uusi blogini hukkuu internetin ihmeelliseen maailmaan, aivan kuten edellisellekin kävi? Loppujen lopuksi päätin ottaa itseäni niskasta kiinni. Tekisin blogini lähinnä itseäni varten, ei kävijä- tai lukijamäärällä olisi merkitystä. Lopputuloksen näkeekin jo tästä. Toivon, että tällä kertaa jaksan kirjoittaa suht säännöllisin väliajoin, mutta voi olla että epäonnistun. No, yrittänyttä ei laiteta! :D

Tarinoiden sepittely on kuulunut myöskin pitkään harrastuksiini, tosin nykyään paperille/koneelle ilmestyy enemmän tarinaluonnoksia ja juoni-ideoita kuin valmiita tarinoita. Olen oikeastaan kärsimätön kirjoittaja: tahtoisin tekstin olevan heti sellainen, ettei minun pitäisi sitä muokata. Suoraan sanottuna tällainen on kohdallani mahdotonta. Aina löytyy jotakin pientä hiottavaa, ellei sitten isompaakin.

Haaveisiini lukeutuu mm. kirjan kirjoittaminen. Ei kirjan tarvitsisi saavuttaa suurta lukijakuntaa, riittäisi, että se painettaisiin. Arvelen tosin tämän haaveen jäävän toteuttamattomaksi oman kärsivällisyydenpuutteeni takia. Mutta entä jos sittenkin...

Minkä tyylisiä kirjoja luen? Kaikenlaisia, mutta lähinnä fantasiaa, scifiä tai jännitystä. Minulla on ollut myös kausi, jolloin luin älyttömästi hevosaiheisia kirjoja (mm. Nummelan Ponitalli - sarjaa). Mangakausikin on ollut: enää en oikein mangaa lue, mutta joskus saatan jonkin kiinnostavan sarjan lukaista. Kirjan tyylilajilla ei mielestäni ole loppupeleissä paljonkaan merkitystä. Eniten minulle itselleni merkitsee se, millaisia ajatuksia ja tunteita kirja herättää, ja kuinka voimakkaita tuntemuksia ne ovat.

Käyn siis tällä hetkellä yhdeksättä peruskouluvuottani (kirjoitusvirheitä saattaa tulla silti) ja tulevaisuudessa tulen näillä näkymin hakemaan Ressun lukioon. Rakastan oppimista, mutten siltikään aina löydä motivaatiota opiskeluun. Vaihtoon lähtö on myöskin suunnitteilla, saa nähdä pääsenkö lähtemään vaiko en.

Kirjaehdotukset ovat aina tervetulleita :)