Sisältää juonipaljastuksia!
Tämä
tarina alkaa siitä, kun ensimmäisenä koulupäivänä 7A-luokan Pierre Anton
päättää lopettaa koulunkäynnin. "Kaikki on ihan samantekevää", hän
sanoo ja poistuu luokasta jättäen oven auki. Muut luokan oppilaat jäävät
rauhattomina tuijottamaan avointa ovea, joka tuntui nauravan heille. Heistä
piti tulla jotain, mutta mitä jos kaikki todella oli samantekevää? Pierre Anton
päätyy viettämään päivänsä luumupuussa heitellen luumuja ja elämänviisauksia
ohikulkijoiden niskaan. 7A-luokan jäljellä olevat oppilaat päättävät etsiä
merkityksen ja näyttää sen Pierre Antonille. On aika kerätä merkityksen kasa.
"Kaikki on ihan
samantekevää,
sen olen tiennyt jo pitkään.
Miksi siis tehdä yhtään
mitään?
Muuta en ole miettinytkään."
Mielestäni kirja oli
kummallinen ja myös välillä sekava. Merkityksen kasa oli tavaravuori, johon
jokainen vei jotakin. Idea meni niin, että joku oppilas sanoi toiselle, mitä
hänen on tuotava merkityksen kasaan. Tuon toisen oli myönnyttävä, ja sitten
tuotuaan jonkin merkityksellisen esineen hän sai vaatia seuraavalta oppilaalta
asian merkityksen kasaan. Kieltäytymistä ei hyväksytty.
Kasaan päätyi kaikkea: oli
kenkiä, korvakoruja, Tanskan lippu, rukousmatto, pyörä, kyynärsauvat,
jalkapallo, heittovapa... Tavanomaisten esineiden sekaan päätyi myös
kummallisuuksia, kuten Gerdan rakas hamsteri Oscarlille, bilsanluokasta
varastettu käärme ja korealaisen Anna-Lin adoptiotodistus, Rikke-Ursulan
hiuksetja kirkosta varastetu Jeesuspatsas (meni säpäleiksi). Sitten tulevat jo
sairaat jutut: Elisen kaksivuotiaana kuolleen pikkuveljen hauta-arkku (ruumis
tietysti oli arkun sisällä), Sofien neitsyys, kulkukoira Tuhkimon pää,
Jan-Johanin etusormi... Siis... Okei? Kuka hullu katkaisee lihaveitsellä kesyn
kulkukoiran pään tai suostuu leikkauttamaan oman sormensa? Tilanteelle ei
voinut kuin nauraa epäuskoisena.
Alussa suhtauduin kirjaan
vakavasti, mutta panosten koventuessa vakavuuteni hävisi. Aloin suhtautua
kirjaan huumorilla ja repeilin kirjan henkilöiden typeryydelle. Onko oikeasti
tarpeellista varastaa ruumis hautausmaalta vain merkityksen olemassaolon
todistamista varten? Öö ei. 7A tuntui olevan todella vakavissaan merkityksen
löytämisen kanssa.
En pitänyt henkilöiden
käyttäytymistä uskottavana. En usko, että yksikään seiskaluokkalainen olisi
niin naiivi, että alkaisi etsiä merkitystä jonkun sanottua, että kaikki on
samantekevää. Teksti oli osittain vaikeaselkoista ja kirjoitettu yhden
oppilaan, Agnesin, näkökulmasta. Tarina eteni minäkertojaa käyttämällä. Hyvä
lisä kirjassa olivat sanat, joita Agnes oli mielessään taivuttanut samalla
tavalla, kuin miten adjektiiveja taivutetaan. Esimerkkinä sana rauha, josta
tuli rauha-rauhempi-hautarauha. :D
Voi olla, ja onkin lähes
varmaa, etten löytänyt kirjasta "kätkettyä" opetusta tai sanomaa.
Taas kerran syynä voi olla ikäni, tai sitten vain minä itse. Ehkäpä kirja
aukesi paremmin jollekin muulle omanikäiselleni. En pitänyt kirjaa mitenkään
kummoisena kirjoitelmana, sillä kaikki tuntui kaukaiselta. En pystynyt samaistumaan
henkilöihin kunnolla.
Kirjan
takakannen perusteella arvelin, että nuoret kertoisivat elämänsä traumoista,
perheistään ja ongelmistaan. En ollut kuvitellutkaan kirjan olevan tämän
kaltainen. Siinä suhteessa takakannen virke, jossa kerrotaan nuorten joutuvan
kohtaamaan karmaisevia tilanteita, oli harhaanjohtava.
Faktaa: Kirjan nimi oli
hyvinkin osuvasti Samantekevää, ja sen on kirjoittanut tanskalainen Janne
Teller. Alkuperäisellä kirjoituskielellään kirjan nimi on Intet. Kirja on
julkaistu vuonna 2000, mutta suomeksi se on ilmestynyt vasta vuonna 2013. En saanut kirjasta mitään irti epäuskon ja naurun lisäksi.
Tähdet: ★