keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Cassandra Clare - Taivaallisen tulen kaupunki (TMI)

Sisältää juonipaljastuksia sekä tästä kirjasta, että TID:istä!



Cassandra Claren kirjasarja, Varjojen kaupungit, on jo noussut ilmiöksi. Itse tunnistan sarjan helpommin sen alkuperäisnimellä The Mortal Instruments (TMI). Jouduin odottamaan sarjan viimeisen osan suomennosta aivan liian pitkään! Englanninkielistä versiota en myöskään saanut käsiini. Mutta nyt vihdoinkin sain TMI:n kuudennen osan mukaani. Kirja pomppasi heti lukulistani kärkeen.

                      Luin kirjan maanantaina yhdeltä istumalta 639:stä sivusta huolimatta. Aikaa meni about kolme ja puoli tuntia johtuen kirjassa esiintyvistä pitkistä kuvailu- ja selityspätkistä. Kuten aiemmatkin sarjan osat, myös tämä kirja sai minut kiedottua kirjan maailmaan. Ajantajuni hävisi.


"Yöllinen metsästäjä mustaa käyttää,
suru ja kuolema valkoiselta näyttää.
Häiden morsian ylleen kultaa pukee,
väri punainen loitsujen taikaa tukee.
Hautajaisissa valkoinen silkki loistaa,
roihu liekkien syntimme poistaa.
Myös syntymän jälkeen on liekkien vuoro,
luunvalkeaan verhoutuu äänetön kuoro.
Kun kadonnut palaa, on sinisen aika,
tiedon salaisen siunaa harmaa taika.
Sahramin väriä voittaja kantaa,
sydänsuruissa lohtua vihreä antaa.
Uljaat demonitornit hopeaa hohtaa,
loiste pronssin voimia pahoja johtaa."

                      Taivaallisen tulen kaupunki (City of Heavenly Fire, 2014) alkaa prologilla, jossa Jonathan Morgenstern alias Sebastian hyökkää Los Angelesin instituuttiin pimennettyjen varjometsästäjiensä kanssa. Instituutti on jo kuudes kohde, johon on hyökätty lyhyen ajan sisällä. Instituutissa olevat aikuiset pimennetään, mutta lapset onnistuvat pakenemaan Idrisiin turvaan lukuun ottamatta yhtä heistä: Mark jäi Sebastianin vangiksi. Poikaa ei kuitenkaan pimennetä, sillä haltijaverensä vuoksi Sebastian ei halua häntä.

                      12-vuotiaat Emma Carstairs ja Julian "Jules" Blackthorn ovat hahmoja, joihin törmäsin ensimmäisen kerran netissä. En tajunnut, että he ovat niin nuoria, enkä myöskään aiemmin ollut tiennyt heidän olevan mukana TMI:n viimeisessä osassa.  Olin ajatellut heidän olevan jostain muusta kirjasta/sarjasta. Oli mielestäni mukavaa, että TMI:ssä oli mukana nuorempiakin henkilöitä ainaisten teinien ja aikuisten varjometsästäjien lisäksi. 

                      Taivaallisen tulen kaupunki on sarjan kirjoista paksuin ja kenties raskain lukea. Hirmuisen ihmissuhdedraaman lisäksi (johon jo itse kyllästyin pikkuhiljaa) kirjassa oli hirveästi selostuksia ja pitkiä kuvailupätkiä. Ainakin Clare kertoi yksityiskohtaisesti ympäristöstä, jossa liikuttiin. Ja miljöö oli laaja: mukana oli niin New York, Idris, Adamanttilinnake kuin myös Valon hovi ja Edom.

                      Koko Varjojen kaupunki sarja on keskittynyt lähinnä draamaan. Henkilöt kituvat omatunnontuskissaan, syyllisyydentunteissaan ja rakkaudessaan. Taustalla on kuitenkin kytenyt toiminta ja taistelu, mutta kaikenlainen draama vie tarinasta suuren osan, minun mielestäni jo liiankin suuren. Sielun tuskalla mässäily alkoi jo välillä käydä hermoille.

                      Kirja oli paras koko sarjasta. Se toi mukanaan uusia näkökulmia, uusia paikkoja ja uusia henkilöitä, lajeista nyt puhumattakaan. Esimerkiksi aaveratsastajista (jotka ovat tietynlaisia haltijoita) ei ole löytynyt mainintaa TMI:n aiemmista osista. Hahmokehitystä tapahtui, ja joitakin hahmoja syvennettiin. Olin esimerkiksi iloinen, ettei alun jälkeen Emmaa heitetty syrjään, vaan hän pysyi vahvasti tarinassa mukana. Samoin Tiberius, Mark ja Helen Blackthorn ansaitsivat paikkansa.  Julianista en itse pitänyt, enkä oikein myöskään lopuista Blackthorneista. Juoni piti otteessaan suht hyvin, vaikka välillä lukeminen olikin puuduttavaa ja saman toistamista hieman eri sanoilla. Tämä kirja sai minut nauramaan ja itkemään useaankin otteeseen!


"'Koko elämäni ajan se on korventanut suonissani, viillellyt sydäntäni veitsien tavoin ja kiskonut minua alaspäin kuin lyijypaino - koko elämäni, enkä edes tiennyt sitä. En ole koskaan tiennyt, että asiat voisivat olla toisin. Minulla ei ole koskaan ollut näin... kevyt olo', hän sanoi hiljaa ja sitten hän hymyili, sulki silmänsä ja kuoli."


TMI-sarjan läpi lempihahmojani ovat olleet Clary, Sebastian, Veli Zachariah, Magnus ja Raphael. Minua ärsytti suuresti, että Raphaelin kuolema kirjoitettiin niin lyhyesti. Olisipa kirjailija kirjoittanut kohtauksen paremmin! En edes heti tajunnut vampyyrin kuolleen. Epäselvää ja ärsyttävää. Lisäksi olisin halunnut, että edes jotain olisi kirjoitettu kunnolla Raphaelin näkökulmasta. Kunnolla. Olisin halunnut, että hahmoa olisi syvennetty enemmän. Toki Taivaallisen tulen kaupungin aikana Raphaelista selvisi uusia asioita. Magnuksestakin selvisi yhtä ja toista, samoin hänen ja Raphaelin yhteisestä menneisyyden tapahtumasta.

                      Pitkä miinus kyllä löytyy. Olin toki osannut jo aavistella asioita Zachariahin kohdalla, mutta.... njäh. Tässä kohden minun pitää mainita Cassandra Claren toinen kirjasarja, The Infernal Devices (TID), jota ei ole suomennettu. Sarja sijoittuu 1800-luvun loppupuolelle Iso-Britanniaan, ja maailman pohja on samanlainen kuin TMI:ssä. Maailmassa on varjometsästäjiä, vampyyrejä, velhoja ja muita olentoja. TID:in päähenkilöitä ovat William Herondale, James Carstairs ja Theresa Gray.

                      Palataan Zachariahiin. Kun taivaallinen tuli poltti häntä, hän palasi ihmiseksi, vaikkei ikinä aiemmin hiljaiselle veljelle ole käynyt niin. Zachariah paljastui parikymppiseksi ja tummahiuksiseksi mieheksi. Hänen aiemman elämänsä nimeä ei missään vaiheessa sanottu, mikä on hyvä juttu, mutta vihjeitä annettiin senkin edestä. Jem Carstairs ja veli Zachariah ovat sama henkilö.

                      Taivaallisen tulen kaupunki spoilasi liikaa, siis ihan anteeksiantamattomasti liikaa TID:istä. Jemin lisäksi kirjassa tavattiin myös Tessa Gray. Kumpikin eli vielä yli sadan vuoden jälkeen ja he rakastivat toisiaan. TARPEETTOMIA SPOILAUKSIA! Olen lukenut vasta TID:in ensimäisen osan, joten hahmot olivat minulle tuttuja. Nyt sain tietää, ettei Tessasta ja Jemistä tulisi paria. Kiitosta vain tästäkin. En usko, että ne jotka eivät TID:iä ole lukeneet, ymmärtäisivät keitä kaksi menneisyyden henkilöä ovat. Näitä ihmisiä ei varmaankaan haittaa spoilerit, jos he eivät edes ymmärrä niitä. Tosin niin epäselvät kuin selvätkin viittaukset menneisyyteen saattavat häiritä.

                      Kirjan loppupuoli oli tuskaa. Kuolemia, petoksia, välähdyksiä siitä, miten elämä olisi voinut olla toisenlaista. Tärkeimpien henkilöiden joukko jää jumiin Edomiin, Magnuksen isä saa henkilöllisyyden (jonka olin jo arvannutkin loppuun mennessä), Simon unohtaa etc. Hyrrrh. Liikaa tunteita. Itkin lopun aikana neljä kertaa xD

                      Minun makuuni ihmissuhdedraamaa oli liikaa ja tavanomaista, sekä juoni oli tietyltä osin ennalta-arvattava (Eivätkö kaikki kirjat sitten ole?). Mutta voin sanoa, että tämä sarja kannattaa lukea. Ja voisin myös kertoa, että tähän kirjasarjaan tutustuminen on myös sivistävää, sen verran suuren suosion TMI on saavuttanut.

                      Tähdet kirjalle:
                      Tähdet sarjalle:

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Essi Tammimaa - Noaidin tytär


Sisältää juonipaljastuksia!


Tulin tässä lukeneeksi Essi Tammimaan kirjan Noaidin tytär, joka on julkaistu Otavan toimesta vuonna 2013. Melko uusi teksti siis on kyseessä. Olen lukenut tämän kirjan jo kerran aiemmin, mutta sujuvasti unohdin kaiken, suurimman osan asioista jo pari päivää kirjan lukemisen jälkeen. Mitenkään erityisen mieleenpainuvaksi en siis tätä kirjaa koe.

                      Kirja kertoo nuoresta 16-vuotiaasta Aurasta, joka elää Kellokoskella isänsä kanssa. Hän rakastaa Maailman laidalla - bändin musiikkia, muttei ole kertaakaan käynyt keikalla, ei usein käy missään. Hänen äitinsä Risten lähti kotoa, kun Aura itse oli vielä pieni. Perheessä ei hellyyttä osoiteta, eikä juurikaan puhuta. Aura tuntee olevansa ulkopuolinen kaikkialla, myös ystäviensä keskuudessa. Mutta ehkä ystävätkään eivät ole ystäviä ensinnäkään.

                      Juoni on erilainen ja etenee Auran näkökulmasta, näyissä Sagan näkökulmasta. Tarinan idea oli todellakin omaperäinen: hirvikuningatar, saamelaissoturittaret etc. Vaikka idea olikin erilainen ja hyvä, toteutus oli ennalta arvattava. Tähän varmasti vaikutti se, että kirjan lukeminen uudelleen veresti vanhoja muistoja. Huomasin, etten pitänyt kirjasta niin paljon kuin aiemmin.

                      Hahmot olivat tavanomaisia. Aura on tyttö, joka ei tiedä asioista mitään. Paju on tunnettu laulaja, joka kiinnittää silmänsä Auraan. Yllätys yllätys Paju tietää kaiken soturittarista ja todellisesta uhasta. Aura on epävarma ja epäsuosittu, Paju itsevarma ja suosittu - onhan hän Maailman laidalla - bändin laulaja. Vaikka kirjassa olikin perinteiset sukupuoliroolit, Aura kirjan loppupuolella kohtaa pääpahiksen yksin. Ennalta-arvattavaa juu. En ikinä oppinut pitämään kirjan hahmoista.

                      Ennalta-arvattavuus osui silmään lukiessa, mikä heikensi lukukokemuksen nautittavuutta. En siis pitänyt kirjasta, mutta omalaatuinen idea pelastaa jonkin verran.

                     Tähdet: