torstai 9. huhtikuuta 2015

Gayle Forman - Jos vielä jään

Sisältää juonipaljastuksia!


Normaalituloinen perhe lähtee eräänä talviaamuna ajelulle. Perheen 17-vuotias tytär, Mia, herää lumihangesta onnettomuuspaikan vierestä. Sekavuutta kestää hetken. Sitten Mia huomaa onnettomuuden uhrit: vanhempansa, veljensä ja myös itsensä. Mia seuraa, kuinka hänen koomaan vajonnut ruumiinsa kiidätetään sairaalaan ja tajuaa olevansa jonkinlaisessa välitilassa. Erään ymmärtäväisen sairaanhoitajan sanoin Mia on se, joka päättää, herääkö hän vai ei. Mia itse pyörittää näytelmää, eivät lääkärit tai hurisevat koneet, joilla ruumis pidetään elossa.

                      Kirja sisältää paljon takaumia Mian elämään ennen onnettomuutta. Perheen vanhempien rocktausta toi muuten niin hempeään tarinaan särmää. Elävyyttä toi myös Adam, Mian poikaystävä, joka soittaa rockia omassa bändissään. Miaa kalvaa palavasta rakkaudesta huolimatta epävarmuus suhteen kestävyydestä, sillä klassiseen musiikkiin hurahtanut tyttö tuntee itsensä ulkopuoliseksi rokkipiireissä. Musiikki, joka parin saattoi yhteen, uhkaa myös erottaa heidät.

                      Jos vielä jään, Gayle Formanin kirjoittama ja ensimmäisen kerran vuonna 2009 painettu kirja on herkkä ja koskettava tarina rakkaudesta, elämän vaikeudesta ja muutoksista. Suomeksi teos on käännetty samana vuonna. Kirja on julkaistu alunperin nimellä If I Stay. Kirjasta on tehty myös elokuva, jota en ole nähnyt. En varmaan tosin elokuvaa katsokaan, sillä en oikein ole kiinnostunut leffoista.

                      Tätä lukiessa on pakko varautua itkemään. En ole mitenkään herkkä ihminen, mutta Jos vielä jään kohotti kyyneleet silmiini pariinkin otteeseen. Luin kirjan yhdeltä istumalta, sillä tahdoin palavasti tietää päättääkö Mia jäädä, vai seuraako perhettään tuonpuoleiseen. Toki kirjan voi lukea myös palasissa fiilistellen, mutta minulta ei löytynyt siihen kärsivällisyyttä.

                      Lukeminen oli perushelppoa, eikä lukemassani painoksessa ollut kirjoitusvirheitä. Kirja kannattaa lukea hiljaisessa tilassa ja ajan kanssa, jotta kirjan maailma voi aueta kunnolla. Suosittelen kirjaa romantiikannälkäisille ja niille, jotka etsivät tunteita herättävää luettavaa.

                     Tähdet:

Elisabet Aho - Tanssii Emman kanssa

Sisältää juonipaljastuksia!


Lajin termejä, kisajännitystä, onnistumisia ja pettymyksiä: näitä tuli vastaan Elisabet Ahon nuortenkirjassa Tanssii Emman kanssa (2014). Kirja seuraa 15 vuotta täyttävää Emma Vainiota, joka harrastaa paritanssia. Paras ystävä Inkakin harrastaa paritanssia yhdessä kaksoisveljensä kanssa samassa seurassa ja vielä samalla tasollakin. Kaksoset ovat kuitenkin siirtymässä C-tasolle kilpailemaan, kun taas Emma jumittaa paikallaan parinsa Joonaksen kanssa D-tasolla. Kun Joonas sitten lopettaa tanssin, Emmalla on edessään kriisi.
 
                      Kirja antoi minulle mukavan katsauksen paritansseihin, eikä tehnyt arjesta ruusuilla tanssimista. Emman jalat olivat jatkuvasti täynnä haavoja, hiertymistä nyt puhumattakaan. Lisäksi suurin osa ajasta kului treeneissä. Lisäksi mainittiin oikeanlaisten vaatteiden ja asusteiden välttämättömyys ja kalleus. Muutakin faktaa tekstistä löytyi, kuten juuri kilpaluokista ja niiden välillä siirtymisestä.

                      Lempihahmokseni nousi Ville Nurminen, balettipoju, joka astui tarinaan melko lähellä loppua. Selviää, että Ville on harrastanut ennenkin paritansseja, mutta vaihtoi balettiin. Nyt kolmen vuoden tauon jälkeen Ville haluaa aloittaa paritanssit uudelleen. Kuten arvata saattaa, Villestä tulee Emman uusi pari. Toinen hahmo, josta pidin, oli Emman pikkuveli Kasperi, joka muistutti käytökseltään hieman omaa veljeäni. Inhokkihahmoni oli varmaan myöskin tanssia harrastava Markus. Tuntui kuin Markus oli vain ängetty mukaan tarinaan, jotta saataisiin lisää draamaa kirjaan. Emman ihastuminen Markukseen tuntui liian teennäiseltä ja väkinäiseltä.

                      Kirja oli ihan perus nuortenkirja, jossa päähenkilö kohtaa vaikeuksia elämässään mutta pääsee jatkamaan ongelmien yli eteenpäin.  Ihan tavanomaista. Kieli oli helppoa - jokseenkin liian helppoa, ja luinkin kirjan nopeasti läpi. Alan olla jo kohdeyleisön ulkopuolella, tulin huomanneeksi. Teos ei ole kerronnaltaan ja etenemiseltään lainkaan erikoinen, mutta sentään tanssiteema oli onneksi onnistunut. Kirja ei ole mieleenpainuva, enkä uskokaan muistavani kirjaa enää viikon päästä. Suosittelen kirjaa teini-ikään astuville ja varsinkin sen ikäisille tanssista kiinnostuneille nuorille.

                     Tähdet:

Jenny Downham - Ennen kuin kuolen

Sisältää juonipaljastuksia!


                    16-vuotias Tessa Scott sairastaa parantumatonta leukemiaa. Aika kulkee sängyn pohjalla kuolemaa odotellen, kunnes Tessa päättää listata asiat, joita hän haluaa vielä tehdä elämässään ennen kuin kuolee. Jo kirjan nimen perusteella on selvää, ettei onnellista loppua tule.

                      Listansa kanssa Tessa päätyy rikkomaan lakia, harrastamaan seksiä, ajamaan isänsä autoa ilman korttia, kahlaamaan jokeen ja kokeilemaan huumeita. Tessan paras ystävä Zoey auttaa parhaansa mukaan listan toteuttamisessa. Kirja on täynnä tunteiden vuoristorataa, jonka taustalla on jatkuvasti läsnä kysymys, jatkaako vai luovuttaa.

                      Kirjan edetessä Tessan aikaisemmasta elämästä kerrotaan palasia, samoin elämästä diagnoosin jälkeen. Käy ilmi, että Tessan äiti lähti tyttärensä ollessa nuori, ja isä lopetti neljä vuotta sitten työt hoitaakseen Tessaa. Pikkuveli Cal taas ei halua hyväksyä, että hänen siskonsa on vakavasti sairas. Zoey suhtautuu asiaan ikäänkuin se olisi vain sivuseikka, ja naapurin komea poika Adam pelkää särkevänsä Tessan kaksikon rakastuessa toisiinsa.

                      Hahmokaartin tarjonta oli suppeahko, sillä perheen lisäksi mukana olivat Zoey, Adam ja hänen äitinsä sekä lääkärit ja hoitajat. Enempää henkilöitä ei kirja kaivannutkaan. Henkilöiden käyttäytyminen oli uskottavaa, eikä elämän kuvattu olevan ruusuilla tanssimista ja hiljaista hyväksyntää kuoleman lähestyessä. Tessa uskalsi raivota, riehua ja huutaa sisäistä tuskaansa ilmi. Lempihahmokseni nousi Cal hänen suloisuutensa takia.
 
                      Teksti on helppolukuista ja kirjoitettu niin, että tarina tuntuu läheiseltä ja ennen kaikkea todella todelliselta. Kirjan luoma maailma on synkkä ja realistinen, mutta surun keskellä on myös valoa, joka näyttäytyy mm. rakkauden muodossa. Kirjan loppupuolella kerronta käy yksinkertaisemmaksi ja sekavaksi, mikä auttaa lukijaa todellakin samaistumaan Tessan hämärtyvään tietoisuuteen.

                      Kirjan nimi siis on Ennen kuin kuolen (Before I Die, 2007), ja sen on kirjoittanut Jenny Downham. Ensimmäisen kerran suomeksi teos on julkaistu vuonna 2009 Otavan toimesta. Tätä kirjaa suosittelisin kaikille, sillä kirjasta saa sekä hyvän lukukokemuksen että pohdittavaa. Kirja on löytyy lukudiplomista, ja se olikin syy sille, minkä takia kirjan luin. Sain yllättyä positiivisesti kirjan edetessä, ja lisäksi kansikin sopii tarinaan.

                      Tähdet:

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Marko Kitti - Oliivityttö

Sisältää juonipaljastuksia!


                        Kirjallisuusdiplomin kirjalistalta nappasin luettavakseni kirjan Oliivityttö. En odottanut kirjalta paljoakaan, sillä listalla ollut lauseen mittainen esittely ei ollut herättänyt mielenkiintoani, eikä positiivisia ajatuksiakaan. Kirjan kansikuva liittyi kirjan tarinaan, mutta mielestäni kuva ei ollut hyvä.
 
                        Kirja kertoo ysiluokkaa käyvästä Joona Rajaharjasta, joka on jäänyt lomaleskeksi tyttöystävänsä lähdettyä vajaa kahdeksi viikoksi perheineen ulkomaille. Joona potee ikävää, mutta siten kotikulmilla alkaa tapahtua. Seudulle ilmestyy tuntematon tyttö, jolla on kirjan nimen mukaisesti oliivinvihreät silmät. Mutta miksi tyttö vaikuttaa tuntevan Joonan?
                        En vieläkään ole tajunnut kirjan ideaa, vaikka luinkin kyseisen teoksen jo pari päivää sitten. Juoni tuntui etenevän tasapaksusti ja hitaasti. Tarina käsitteli Joonan elämän muuttumista lähinnä ajatuksen tasolla, vaikka asia tulikin esille vasta tekstin loppupuolella. Juoni ei ollut mielestäni omaperäinen. Oli ennalta-arvattavaa, että Joona alkaisi tuntea vetoa oliivisilmäistä tyttöä kohtaan. Oli myös odotettavaa, että Joonan suhteet mm. parhaaseen ystävään kärsisivät.
 
                        En pitänyt kirjasta yhtään. Kokonaisuudessaan teksti oli tylsä ja uuvuttava lukea. Onneksi kirja ei ollut pitkä (sisältää 132 sivua)! Kirjan siis on kirjoittanut Marko Kitti, ja teos on julkaistu vuonna 2012.

                      Tähdet:

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Terhi Rannela - Yhden promillen juttuja

Sisältää juonipaljastuksia!


Luin viime äikänkurssin kirjallisuustyötä varten Terhi Rannelan kirjoittaman kirjan Yhden promillen juttuja. Teos on kokoelma lyhyitä tarinoita, joissa keskeisessä asemassa on alkoholi, kuten sen nimestä voi päätellä. Kirja on painettu Keuruussa vuonna 2012 kustannusosakeyhtiö Otavan toimesta.
 
                      Kirja kertoo erilaisten ihmisten elämästä nykyajan viinanhuuruisessa Suomessa. Tyylilajeja on useita, sillä tarinoita on 19. Näkökulmiakin oli enemmän kuin yksi: alkoholia tarkastellaan niin ensikertalaisen, kokeneempien käyttäjien, ohikulkijoiden kuin läheisen silmien kautta. Jokainen luku kertoo erilaisen tarinan, joten kertojatyypit, henkilöt ja asetelmat muuttuvat vähän väliä. Tarinapaljouden keskeltä nousi pari kertomusta muiden yläpuolelle. Suosikeikseni päätyivät tekstit Tää on Suomi! (s. 9–11), Ympäri (s. 55–58) ja Me ollaan sankareita kaikki (s. 109–110). Kaikille niille yhteistä on se, että ne jäivät päähäni pyörimään.

                      Kirjan ensimmäinen luku, Tää on Suomi!, on oikeastaan modernin runon kaltainen. Luku kiteyttää hyvin nuorten paineet käyttää alkoholia. Runon sanoma on, että jos ei juo, joutuu pilkattavaksi tai olemaan yksin. On vain ylitsepääsemätön fakta, että ryhmän luomat paineet saavat usein nuoret juomaan.

                      Luvussa Ympäri päähenkilö siivoaa vanhempiensa huonetta, kun hän pudottaa hyllyltä nipun paperisia kansioita. Papereista paljastuu, että hänellä olisi isosisko, mikäli hänen vanhempansa eivät olisi joutuneet rattijuopon aiheuttamaan liikenneonnettomuuteen. Verna alkaa pohtia, millaista hänen elämänsä olisi melkein aikuisen sisaren kanssa. Lisäksi hän näkee äitinsä uusin silmin.

                      "Katson häntä tarkemmin kuin pitkään aikaan. En ole koskaan ajatellut, että äidilläni olisi historia. Äidit ovat vain - äitejä. Huolenpitäjiä ja hössöttäjiä, eivät naisia, joilla on näin suuria suruja."
                     
                      Me ollaan sankareita kaikki - luku sisältää kuvitteelliselta www.suomisekoilee24/7.fi - sivustolta napatun keskustelun, jonka avaaja pyytää muita kertomaan pahimpia kännimokiaan. Tämä luku ja samalla koko kirja loppuvat Linnakundi-nimisen käyttäjän kirjoittamaan viestiin: "Mä tapoin kännissä mun veljeni. Ei naurata vieläkään."

                      Pidän todella paljon kirjan lopetuksesta, sillä viimeinen lause antaa koko kirjalle pahaenteisen ja karmivan tunnelman. Lisäksi on mahtavaa, että kirja loppuu paljastuksen jälkeen kuin seinään. Se saa minut lukijana miettimään, miten Linnakundi on tappanut veljensä. Mielestäni hyvää kirjassa oli myös se, että saarnaamaan ei lähdetty missään vaiheessa, ei edes sosiaaliterapeutin huoneessa keskustellessa.

                      Kaikki tarinat eivät ole yhtä hyviä kuin toiset, ja joistakin en pidä lainkaan. Yksi tällaisista on kolmen tarinan kokoelma Christiane F - nimisestä naisesta (s.65-72). Ensimmäisellä lukukerralla tarina jäi minulle hieman epäselväksi. Tämän lisäksi inhokkilistalleni kuuluu kertomus nimeltä Pinkki muistikirja (s. 101-107).  Maininnan saa myös Höyhenenkevyt (s. 45-48), joka oli ainut fantasiaa sisältävä teksti. Pidän kyllä kyseisestä tarinasta, mutta kirjan realistiseen tyyliin eivät suojelusenkelit kuulu.

                      Kirja jäi mieleeni pitkäksi aikaa. Useat tarinat ovat mukavia lukea ja lähestymistapa on raitis. En usko, että lukukokemukseni olisi ollut näin hyvä, jos kirja olisi sisältänyt vain yhden tarinan. Olisi voinut käydä niin, että kirjan lukemisen jälkeen minulle olisi tullut raskas olo, kuten kävi aiemmin lukemani Taivaan tuuliin - kirjan kanssa, joka on myöskin Terhi Rannelan kirjoittama.

                      Tähän kirjaan pystyy uppoutumaan monella eri tavalla. Se on moni-ilmeinen lyhytproosateos, jossa kielenkäyttö on läheistä ja rakenteet hallussa. Vakavammin otettuna se on kantaaottava ja pohdintaa aikaansaava kirja. Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille omanikäisilleni ja miksen myös itseäni vanhemmille. Uskon, että kirja voi vaikuttaa monien ihmisten ajatusmaailmoihin. Lisäksi kirjan jaksaa lukea helposti sen pituuden ja tarinoiden vaihtelun vuoksi.

                      Tähdet:


Samalta kirjailijalta: Taivaan tuuliin

Annukka Salama - Harakanloukku

Sisältää juonipaljastuksia!


                      Annukka Salaman Faunoidit-trilogian päätösosa Harakanloukku (julkaistu WSOY:n toimesta vuonna 2014) on todellakin lukemisen arvoinen teos. Kirja kertoo tutuksi tulleesta faunoidijengistä ja jengin eteen tulleesta uudesta haasteesta. Baarireissun päätteeksi porukan iänikuinen naistennaurattaja katoaa jälkiä jättämättä. Loppuporukka ei voi kuin pelätä pahinta. Vikke ei ole koskaan ollut yötä poissa kämpiltä. Viken jäljet johtavat metsästäjien kaupungin, Venorin, rajalle.

                      Olin iloinen, että kirja keskittyi Rufuksen ja Unnan suhdedraaman sijaan Jooneen, joka nousi lempihahmokseni jo Käärmeenlumoojassa, kirjasarjan ensimmäisessä osassa. Harakka vain on niin rakastettava persoona huolettomuutensa, musiikkirakkautensa ja iloisen elämänasenteensa takia. Uskon, että Joone on monen muunkin lempihahmo. Olin tyytyväinen, kun Joonen elämää avattiin lukijalle enemmän. Aloin ollakin jo kovia myöten täynnä parisuhdeongelmien kanssa painimista. Olin ihan intona, kun Joone tapasi Venorissa Iivarin. Saalistaja-saalis-asetelmaa tulikin jo odoteltua. Kenties on hyvä, että Salama otti sen mukaan vasta tässä vaiheessa.

                      Iivari tuntui kirjan lopussa todella läheiseltä ja tutulta hahmolta, vaikka hän tulikin osaksi tarinaa vasta Harakanloukun myötä. Oli hellyttävä piirre, että Iivari tuntui olevan omien joukossaan ulkopuolinen. Lisäksi jätkä oli oikeasti mukava ja positiivisesti suhtautuva ihminen kovasta menneisyydestään huolimatta. Joone x Iivari... Oi kyllä! Piraijakuiskaajassa tarinaan mukaan tulleet sisarukset Nemo ja Eden olivat myös mahtava lisä. Pakko myöntää, että mielessäni käväisi pelko, että surffarit heitettäisiin pihalle! Jokikameleontti ja 46-prosenttinen punapiraija nousivat Joonen ja Iivarin lisäksi lempihahmojeni joukkoon. Oli huojentavaa huomata, että kaksikko pysyi jengin mukana.

                      Uuden kaupungin ja sitä myötä täysin uuteen ympäristöön astuminen oli myös asia, josta kirjailijalle annan kiitosta. Metsästäjäkaupungin Venorin kanssa sai pistää omaa mielikuvitusta entistä enemmän likoon. Oli upeaa päästä tutustumaan lähemmin myös metsästäjiin ja heidän tapoihinsa. Tunnelma Venorissa oli erittäin synkkä ja pahaenteinen ilmapiiri leijui jatkuvasti kirjan sivuilla. Jokaisen kulman takaa saattoi hypätä esiin vaara.

                      Hahmona Vikke on ollut minulle aina ikään kuin muurin takana. Hänestä ei ole saanut paljoakaan irti kahden ensimmäisen osan aikana, lukuun ottamatta jatkuvaa vitsailua ja voimaeläimen tuomia tapoja. Harakanloukku onnistuin syventämään Vikkeä hahmona. Kukapa olisi uskonut, että Vikke osaa tehdä muutakin kuin heittää huonoa läppää ja vikitellä naisia.

                      Oli mukavaa huomata, että kirja syvensi hahmoina niin Joonea, Vikkeä kuin Nemoakin. Nemon käytöksestä mm. Unnan ja Rufuksen yhteisen yön jälkeen pystyi selkeästi huomaamaan, että tilanne loukkasi. Olihan Unnalla ja Nemolla ollut säätöä jo jonkin aikaa - itse asiassa Nemo oli se, joka oli pitänyt Unnan kasassa katastrofaalisen eron jälkeen. Lisäksi pieni Edeniin ja Ronniin keskittyvä pätkä oli hyvä. Päästiinpä sitten tutustumaan siihen sanattomaan viestintäänkin.

                      Harakanloukku oli yhtä mukaansatempaavaa luettavaa kuin sarjan aikaisemmatkin osat. Huumori oli oikeasti hauskaa, ei leikisti. Salama todellakin tietää kuinka kirjoittaa kohdeyleisölleen. Hän käyttää oikeita ilmaisuja ja on sopivasti ajan aallolla. Faunoidit-trilogia herättää aitoja tunteita. Olen itse monta kertaa nauranut ja kauhistellut, myös itkenyt Harakanloukun aikana. Kirja oli mahtava, mutta yksi miinus löytyi. Olisin halunnut, että Salama olisi kirjoittanut, miten käy, kun kuusivuotta kadoksissa ollut perheenisä palaa kotiin. Kirjasarja on todellakin lukemisen arvoinen. Kovin usein ei kohtaa näin upeita teoksia. Ihmiset, tarttukaa tähän sarjaan!
                       
                      Tähdet kirjalle:
                      Tähdet sarjalle: