maanantai 6. huhtikuuta 2015

Annukka Salama - Harakanloukku

Sisältää juonipaljastuksia!


                      Annukka Salaman Faunoidit-trilogian päätösosa Harakanloukku (julkaistu WSOY:n toimesta vuonna 2014) on todellakin lukemisen arvoinen teos. Kirja kertoo tutuksi tulleesta faunoidijengistä ja jengin eteen tulleesta uudesta haasteesta. Baarireissun päätteeksi porukan iänikuinen naistennaurattaja katoaa jälkiä jättämättä. Loppuporukka ei voi kuin pelätä pahinta. Vikke ei ole koskaan ollut yötä poissa kämpiltä. Viken jäljet johtavat metsästäjien kaupungin, Venorin, rajalle.

                      Olin iloinen, että kirja keskittyi Rufuksen ja Unnan suhdedraaman sijaan Jooneen, joka nousi lempihahmokseni jo Käärmeenlumoojassa, kirjasarjan ensimmäisessä osassa. Harakka vain on niin rakastettava persoona huolettomuutensa, musiikkirakkautensa ja iloisen elämänasenteensa takia. Uskon, että Joone on monen muunkin lempihahmo. Olin tyytyväinen, kun Joonen elämää avattiin lukijalle enemmän. Aloin ollakin jo kovia myöten täynnä parisuhdeongelmien kanssa painimista. Olin ihan intona, kun Joone tapasi Venorissa Iivarin. Saalistaja-saalis-asetelmaa tulikin jo odoteltua. Kenties on hyvä, että Salama otti sen mukaan vasta tässä vaiheessa.

                      Iivari tuntui kirjan lopussa todella läheiseltä ja tutulta hahmolta, vaikka hän tulikin osaksi tarinaa vasta Harakanloukun myötä. Oli hellyttävä piirre, että Iivari tuntui olevan omien joukossaan ulkopuolinen. Lisäksi jätkä oli oikeasti mukava ja positiivisesti suhtautuva ihminen kovasta menneisyydestään huolimatta. Joone x Iivari... Oi kyllä! Piraijakuiskaajassa tarinaan mukaan tulleet sisarukset Nemo ja Eden olivat myös mahtava lisä. Pakko myöntää, että mielessäni käväisi pelko, että surffarit heitettäisiin pihalle! Jokikameleontti ja 46-prosenttinen punapiraija nousivat Joonen ja Iivarin lisäksi lempihahmojeni joukkoon. Oli huojentavaa huomata, että kaksikko pysyi jengin mukana.

                      Uuden kaupungin ja sitä myötä täysin uuteen ympäristöön astuminen oli myös asia, josta kirjailijalle annan kiitosta. Metsästäjäkaupungin Venorin kanssa sai pistää omaa mielikuvitusta entistä enemmän likoon. Oli upeaa päästä tutustumaan lähemmin myös metsästäjiin ja heidän tapoihinsa. Tunnelma Venorissa oli erittäin synkkä ja pahaenteinen ilmapiiri leijui jatkuvasti kirjan sivuilla. Jokaisen kulman takaa saattoi hypätä esiin vaara.

                      Hahmona Vikke on ollut minulle aina ikään kuin muurin takana. Hänestä ei ole saanut paljoakaan irti kahden ensimmäisen osan aikana, lukuun ottamatta jatkuvaa vitsailua ja voimaeläimen tuomia tapoja. Harakanloukku onnistuin syventämään Vikkeä hahmona. Kukapa olisi uskonut, että Vikke osaa tehdä muutakin kuin heittää huonoa läppää ja vikitellä naisia.

                      Oli mukavaa huomata, että kirja syvensi hahmoina niin Joonea, Vikkeä kuin Nemoakin. Nemon käytöksestä mm. Unnan ja Rufuksen yhteisen yön jälkeen pystyi selkeästi huomaamaan, että tilanne loukkasi. Olihan Unnalla ja Nemolla ollut säätöä jo jonkin aikaa - itse asiassa Nemo oli se, joka oli pitänyt Unnan kasassa katastrofaalisen eron jälkeen. Lisäksi pieni Edeniin ja Ronniin keskittyvä pätkä oli hyvä. Päästiinpä sitten tutustumaan siihen sanattomaan viestintäänkin.

                      Harakanloukku oli yhtä mukaansatempaavaa luettavaa kuin sarjan aikaisemmatkin osat. Huumori oli oikeasti hauskaa, ei leikisti. Salama todellakin tietää kuinka kirjoittaa kohdeyleisölleen. Hän käyttää oikeita ilmaisuja ja on sopivasti ajan aallolla. Faunoidit-trilogia herättää aitoja tunteita. Olen itse monta kertaa nauranut ja kauhistellut, myös itkenyt Harakanloukun aikana. Kirja oli mahtava, mutta yksi miinus löytyi. Olisin halunnut, että Salama olisi kirjoittanut, miten käy, kun kuusivuotta kadoksissa ollut perheenisä palaa kotiin. Kirjasarja on todellakin lukemisen arvoinen. Kovin usein ei kohtaa näin upeita teoksia. Ihmiset, tarttukaa tähän sarjaan!
                       
                      Tähdet kirjalle:
                      Tähdet sarjalle:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti