maanantai 30. maaliskuuta 2015

Mirja Tervo - Huimaavat korot

                      Luin Mirja Tervon kirjan Huimaavat korot, joka perustuu hänen omaan elämäänsä ja kokemuksiinsa New Yorkin kenkäsalongissa, jossa hän työskenteli vuoden. Kirjassaan Mirja kertoo salongin arjesta sellaisena kuin se on, eikä kaunistele totuutta kirjoituksessaan. Jotkut saattavat kuvitella kenkäsalongin tunnelman lempeäksi ja kiireettömäksi, mutta Mirja kertoo sen olevan aivan toisenlaista.
 
                      Kirjan aikana tulin oppineeksi yhtä sun toista korkokengistä, kun kerron koko kirja niitä käsitteli. 200 sivua pienellä präntillä painettua tekstiä korkkareista... Ei ehkä ihan mun juttu. Aloitin kirjan aamulla ja luin sen koulussa muutaman oppitunnin aikana loppuun (oli kiire palauttaa kahden päivän päästä yhdeksän lukematonta kirjaa. Sain luettua niistä seitsemän :D ). Muistan ihmetelleeni, että minkä ihmeen takia luin Tervon kirjaa. En ole edes ikinä ollut kiinnostunut korkokengistä! (No melkein ikinä.)

                      Kirja esitti paljon kysymyksiä, mm. seuraavat: Miksi naiset käyttävät korkokenkiä kivusta huolimatta? Miksi korkokenkiä arvostetaan niin paljon? Mitä mieltä on ostaa kymmenen sentin korkokengät, joista korko voi katketa helposti tai joilla ei pysty kävellä?

                      Lukeminen oli minulle helppoa, vaikka kirjassa olikin käytetty asiallisempaa kieltä kuin kirjoissa, joita yleensä luen. Itse pidin kirjaa tylsähkönä. Kirja on painettu ensimmäisen kerran vuonna 2011.

                      Tähdet:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti