Reeta Aarnio - Hän joka ei pelkää

Sisältää juonipaljastuksia!

                      Kirjastosta puolivahingossa mukaani tarttui Reeta Aarnion kirjoittama kirja, Hän joka ei pelkää (kirjan nimessä ei tarkoituksella ole pilkkua). Sisarukset Asisi ja Rei elävät järjestelmän hallitsemassa maailmassa, jossa ihmiset hukutetaan onnellisuuden harhaan: kaikkialla asustaa vain yksi kansa, jossa ihmisiä kohdellaan näennäisen tasavertaisesti, puolisonvalintajärjestelmä löytää jokaiselle sopivan kumppanin, uravalinta päätetään jo lapsena aloitettujen testien pohjalta… Tämä on Pangaia, tulevaisuuden maailma. Kaikki tuntuu luonnolliselta ja oikealta. Mutta sitten harha katoaa.

                      Eräänä päivänä meren rantaan on ajautunut ruuhi, jossa makaa kitukasvuinen atavaanipoika. Atavaanit ovat villikansaa, alkujaan ihmisiä, mutta evoluution myötä muuttuneet villieläinten kaltaisiksi. Tämä on tietysti järjestelmän totuudeksi uskottelema valhe. Atavaanipoika kertoo nimekseen Kirai, hän joka ei pelkää. Hänen kansansa ei ole raakalaismainen niin kuin Pangaian rajojen sisällä asuville kerrotaan.

                      Kirai päätyy asumaan Asisin ja Rein kotiin, täysin erilaiseen ja tuntemattomaan ympäristöön. Normaalitilanteessa atavaaneista pitäisi ilmoittaa keskusvalvomolle, mutta sisarusten vanhemmat eivät näin tee. Luonnollisesti kaikki kuitenkin paljastuu, ja Asisi vanhempineen joutuu jättämään maatilan, rakkaan kotinsa. Alkutuotantoon sopivan uravalinnan myötä Rei saa jäädä asuinsijoilleen huolehtimaan tilasta. Asisikin joutuu myöhemmin eroon vanhemmistaan. Yksinäisyydessään nuori nainen alkaa kyseenalaistaa ympäristöään ja järjestelmää, joka hallitsee ihmisiä.

                      Tätä järjestelmäideaa ei nykytilanteessa voi parhaalla tahdollakaan sanoa omaperäiseksi: samanlaisia ihmisten elämää hallitsevia järjestelmiä on jo sen verran monessa kirjassa tullut vastaan. Nälkäpelit, Outolintu (Veronica Roth), Tarkoitettu-trilogia, Delirium, Paljaan taivaan alla… Olen huomannut lukevani paljon tämänkaltaisia kirjoja, joissa joku havahtuu epäilemään yhteiskuntansa oppeja ja arvoja.

                      Kirja oli toteutettu selkeästi paria juttua huomioonottamatta. Esimerkiksi en aluksi meinannut saada selvää, onko Asisi tyttö vai poika. Tähän asiaan olisi voinut tuoda lisää selkeyttä. Kirjan juonen väliin ujutetut atavaanitarut toivat lukukokemukseen mukavaa vaihtelua, eivätkä ne tuntuneet halkovan tarinaa. Jokaisessa tarinassa oli tietty samanlainen kaava, ja jokaisen tarun jälkeen Eenia, Kirain äiti, sanoi: ”Tämän minä kerron sinulle, Kirai, ettet koskaan unohda kuka olet, ja mistä olet kotoisin.” Lause tuntui oudolla tapaa koskettavalta. Kirjan aikana Kirai nimittäin pohtii, onko hän enää heimosta karkottamisensa jälkeen Kirai, ja kuka hän oikein on, jos hän ei saa enää olla Kirai, hän joka ei pelkää.

                      Päähenkilö tuntui vaihtelevan. Takakannen luettuani ajattelin, että sekä Rei, Asisi ja Kirai ovat päähenkilöitä. Kirjan alussa tuntui, että Kirai oli päähenkilö. Kirjan kertomuksen edetessä taas tuntui, että Asisi nousi tärkeimmäksi henkilöksi ja Rei jäi melkein kokonaan taka-alalle.

                      Hän joka ei pelkää oli lopulta todella lyhyt teos verrattuna siihen, millainen tarina se olisi voinut olla. Kirjassa oli vain noin 250 sivua. Voisi kuvitella, että kansan epäily ja vallankumoukselliset tapahtumat veisivät enemmän ”aikaa”. Mielestäni kirjalla olisi saanut olla enemmän pituutta, tai sitten Aarnio voisi laajentaa tapahtumien mittakaavaa kirjoittamalla jatko-osan: kirjan loppu nimittäin jätti sille hyvät valmiudet.

                      Tähdet: ★★