torstai 4. kesäkuuta 2015

Veronica Rossi - Paljaan taivaan alla

Sisältää juonipaljastuksia!



Olen lukenut Veronica Rossin kirjoittaman kirjan Paljaan taivaan alla (Under the Never Sky, 2012) jo about kaksi vuotta sitten, enkä muistanut kirjasta oikeastaan mitään. Sitten kirjastossa vastaani tulivat sarjan kaikki osat. Nappasin kaikki mukaani. En ollut aiemmin lukenut sarjan muita osia.

                      Kirja kertoo Ariasta, joka elää Haave-nimisessä kaupungissa. Haave on kapselimainen suljettu tila, jonne ei ulkopuolisilla ole pääsyä. Ruoka, vesi ja ilma tuotetaan muualla. Haaveen ihmiset elävät virtuaalisissa valtakunnissa, joissa melkein kaikki on mahdollista. Viihdytyksen lisäksi ne antavat ihmisille illuusion tilasta, jota ei todellakaan ole. Fyysinen läheisyys on harvinaista, sillä kaikki elämykset ovat keinotekoisesti luotuja. Tämä aiheuttaa ongelmia aisteille. Kuka kaipaa pelkoa? Mutta kun pelko karsitaan, mitä käy?

                      Toinen päähenkilö on Peregrine, joka on elänyt aina ulkopuolella. Kulkutaudit, nälkä, eetterimyrskyt ja ongelmat ovat arkipäivää. Perryn veli Vale on vuorovetisten heimon veriherra, ja hänen poikansa Talon on vakavasti sairas. Normaalioloissa Aria ja Perry eivät olisi millään tavanneet toisiaan, mutta MA 6:n tapahtumien myötä Aria kuljetetaan ulkopuolelle ja hylätään erämaahan. Perryn veljenpoika kaapataan ja viedään Haaveeseen. Perrystä ja Ariasta tulee vastahakoisia liittolaisia: Aria auttaa Perryä älysilmän kanssa, jotta hän löytäisi Talonin, ja vastineeksi Perry auttaa Arian Autuuteen, joka on toinen Haaveen kaltainen kapseli.

                      Kirja oli ennalta-arvattava. Paljaan taivaan alla on juuri niin massa kuin olla ja voi. Juoni kyllä tempaisee mukaansa, muttei ole mitenkään erikoinen. Myöskään toteutus ei suurta kiitosta saa. En lainkaan ihmettele, miksi tämä kirjasarja ei ole saavuttanut suurta suosiota - ainakaan Suomessa. Parhaimmillaankin kirja on vain keskinkertainen, eikä jää kunnolla mieleen.

                      Tarinan idea on tavanomainen:  Maailma on kokenut mullistuksia ja nykyisenlaiset yhteiskunnat ovat romahtaneet.  Teinityttö ja -poika tulevat täysin erilaisista oloista, mutta päätyvät toistensa luo ja alun halveksunnan jälkeen alkavat pikkuhiljaa pitää toisistaan. Kapuloita kuitenkin työntyy rattaisiin, kun menneisyyden varjot pitenevät.

                      Plussaa saa kuitenkin idea ihmisistä, joilla jokin aisti on voimakas. Perry on haistaja, eli hän haistaa erittäin hyvin ja kykenee aistillaan myös tunnistamaan mielialoja ja tunteita, samoin totuuden valheesta. Hän on samalla myös näkijä, joka näkee pimeässä. Roar, yksi tarinan tärkeimmistä sivuhenkilöistä on kuulija, joka kertoo hänen kuulevan kauas. Lisäksi koskettaessaan jotakuta Roar kykenee kuulemaan ajatuksia. Jokaisella ihmisellä, jolla on vahvistunut aisti, on myös sitä vastaavia merkkejä ihossaan. Olisi vilpillistä pitää aisti piilossa. Plussaa saavat myös eetteri ja DLS.


"Olen käyttänyt elämäni tämän häiriön, degeratiivisen limbisen syndrooman, tutkimiseen. Kun aloitin työni kaksi vuosikymmentä sitten, DLS-tapaukset olivat yksittäisiä ja vähäisiä. Kukaan ei uskonut, että niistä muodostuisi todellista uhkaa. Kuluneiden kolmen vuoden aikana eetterimyrskyt ovat kuitenkin voimistuneet hälyttävästi. Ne vaurioittavat kapseleitamme ja katkaisevat yhteytemme valtakuntiin. Generaattorit eivät toimi. Varajärjestelmät eivät toimi... Joudumme kriittisiin tilanteisiin, joita emme kykene käsittelemään. Kokonaiset kapselit ovat joutuneet DLS:n uhreiksi. Pystyt varmaan kuvittelemaan kuudentuhannen ansaan joutuneen, syndrooman vallassa olevan ihmisen anarkian, Aria. Näen sen paraikaa ympärilläni."


                      Päähenkilöt noudattivat samaa kaavaa kuin yleensäkin massakirjoissa. Tyttö on heikompi, mutta ylittää vaikeudet ja löytää itsestään uusia puolia. Poika tietää enemmän ja on kykenevämpi. Onneksi sentään Aria ei ollut blondi! Lempihahmoikseni nousivat Roar ja Cinder, jotka molemmat olivat tässä kirjassa tärkeimpien sivuhenkilöiden joukossa. Cinder ei ole tavallinen ihminen, vaikkei hänellä olekaan vahvistunutta aistia. Cinder on kytköksissä raivoisaan ja tuhoa tuovaan eetteriin.

                      Kun paljastui, että Arian isä oli ulkopuolinen, aloin heti kehitellä teorioita. Kun Aria paljastui kuulijaksi, mieleeni pälkähti ajatus siitä, kuinka Roarin isä olisi myös Arian isä. Muahahaha kelatkaa jos asia olisi totta! Mutta siinä kyllä menisi shippaukseni puihin... Mielestäni Aria ja Roar sopivat paremmin toisilleen kuin Aria ja Perry. En pidä Perrystä melkeinpä yhtään. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että sekä Aria että Roar ovat kuulijoita. Se on vain sattuma. Roar on muutenkin hahmona paljon parempi kuin Perry.

                      Kirjan kieli on helppoa, eikä kenelläkään pitäisi olla vaikeuksia sen lukemisessa/ymmärtämisessä. Kirja on ihan hyvä, vaikka jääkin taka-alalle suurten hittikirjojen taakse. Mikäli sarjalla on kunnon nimi, en ole sitä löytänyt. Ensimmäisen kirjan takakannessakin sanotaan vain, että Veronica Rossin esikoisteos kasvaa kolmiosaiseksi romaanisarjaksi.

                       Tähdet:  


Samalta kirjailijalta: Halki ikiyön (sarjan 2. osa) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti