Anu Holopainen - Ihon alaiset

Ihon alaiset (2015) vie lukijan tulevaisuuden maailmaan, jossa ulkonäkö merkitsee kaikkea. Kehon ja kasvojen muokkaus on arkipäivää ja helppoa. Lähes jokaisella on muokkauksia, sillä "luomuilua" pidetään älyttömän kiusallisena ja nolona. Ulkonäkö vaikuttaa töiden saamiseen enemmän kuin nykyään - jotkin alat jopa vaativat muokkauksia työntekijöiltään.  Maailma oli kuitenkin muuten nykyisenlainen. Poliitikkoja ryhmähaastatteluissa lausumassa tyhjiä lauseita, vlogaajia suosioonsa huipulla ja akvisteja, hillitympiä että radikaalimpia. Katoamistapauksia, uhkailua ja valheita.

                      Kylmäävää, hyytävää ja karmivaa luettavaa. Tulevaisuuden maailmakuva on kamala tässä kirjassa. Anu Holopainen on mielestäni erinomaisesti onnistunut vangitsemaan paperille elämän, jossa pinnallisuus on vallannut liikaa alaa. Kaikki on kirjoitettu arkisella tavalla: ihan kuin olisi normaalia kävellä kadulla ja mennä päähänpistosta InstaPlast- automaatille muokkauttamaan "paremmat" huulet.  Todellista. Kirjan maailma voi todellakin tulla ajankohtaiseksi ja todelliseksi parinkymmenen vuoden sisään ja se onkin piirre, joka tekee kirjasta karmivimman.

                      Kirjan kanssa en kyllästynyt kertaakaan. Blogitekstit, erilaisista henkilöistä kertovat luvut, tv-ohjelmat ja haastattelut nivoutuivat onnistuneesti yhteen ja tuovat muokkauksen tulevaisuudennäkymän lähelle. Näkökulmien lisäksi muuttui myös kerrontatapa. Esimerkiksi luomuklubilla tanssivan Inkan näkökulmasta on kerrottu preesensissä minäkertojalla, muokkausta inhoavan Matiaksen näkökulmasta taas kaikkitietävällä kertojalla. Vaikkei tarinassa ollut selkeää päähenkilöä, muokkauksia haluava Jara nousi eniten kirjassa esille.

                      Lukukokemus oli hyvä. Tekstien tyylien ja näkökulmien vaihtuminen oli mukavaa, eikä tuntunut liian nopealta tai ärsyttävältä, vaikkei kirja pisimpiä olekaan. Hahmot oli kirjoitettu melko kevyesti, jolloin lukijan itsensä varaan jäi melko paljon kuviteltavaa. Mahtavaa oli (ja senkin kyllä arvasin, mutta silti), että hahmojen elämät joillain tavoilla aina kohtasivat. Esimerkiksi Jara tapasi PlastikPrincessin ja auttoi tätä matkalaukkunsa kanssa ennen kuin tämä vaihtoi lentokentälle vievään bussiin.

                      Tähdet: ★★★★★

Katariina Leino - Sirkusprinsessa

17-vuotias Milja elää kovaa elämää. Hänen ailahteleva äitinsä on teatterimaailman suuri diiva, joka ei kiinnitä huomiota tyttäreensä. Keski-ikäinen nainen tuo vähän väliä miehiä heidän pieneen rivitalokolmioonsa. Isä on lähtenyt Ranskaan hevossirkukseen Miljan ollessa pieni. Isovanhemmat eivät vieraile Miljan luona, vaan vierailut tapahtuvat aina toisin päin - eikä Katri Kangas, Miljan äiti, ikinä tule mukaan.

                      Miljan elämä on pullollaan auttamista, hoitamista ja siivoamista. Hänen äitinsä on kuin pieni lapsi, joka masentuu helposti ja jännittää esi-iltojaan. Ja joka sortuu alkoholiin. Onneksi paras ystävä Kirsi on olemassa, mutta välillä tuntuu, että hänkin vain ihailee Miljan äitiä. Milja haaveilee olevansa Sirkusprinsessa, joka ratsastaa lumenvalkealla hevosella, Sirkusprinsessa on vahvasti oma itsensä ja esillä. Oikeassa elämässä Milja jää jatkuvasti äitinsä varjoon - äidin, joka ei narsistisuutensa takia kestä nähdä Miljaa minään muuna kuin pienenä ja hiljaisena, poissa valokeilasta.

                      Oli hieman hämmentävä lukea, kun nimet olivat aika lailla tuttuja. Kirjassa oli entisen äidinkielenopettajani ja luokanvalvojani nimi, samoin minun ja yhden tuttuni. Hahmojen käytös oli luontevaa ja uskottavaa, varsinkin Miljan ja narsistisen äidin luonne ja käytös olivat hyvin mietittyjä ja toteutettuja. Pystyin asettumaan Miljan rooliin erittäin hyvin - samasta nimestäkin huolimatta.

                      Sirkusprinsessa on melko tavanomainen kasvutarina, mutta silti hyvä lukukokemus. Ennalta-arvattavuutta tarinassa kyllä oli, mutta se ei ole mitenkään epätavallista. Milja löytää sisältään rohkeutta väittää äidilleen vastaan ja toimia, kuten itse haluaa. Koska kyseessä on nuorten kasvutarina, niin totta kai mukana on romantiikkaakin, eikä vain Katrin.

 

                      Kerrontatyyli on helppoa seurata. Lukujen välissä on kursivoidulla tekstillä kerrottu Miljan haaveista Sirkusprinsessana, joka esiintyy suurelle yleisölle. Juoni ei jäänyt hyrräämään paikalleen, vaan eteni pääasiassa tasaisesti. Loppupuolella tahti kuitenkin kiihtyi.

                      Kirja on katsaus elämään, joka kuluu seurapiirien pyörteissä ja teatterilla. Se on loistava näkymä maailmaan, jonka luulisi oleva niin toisenlainen. Kaikkialla on ongelmia, vaikka siltä ei vaikuttaisikaan. Sirkusprinsessan on siis kirjoittanut Katariina Leino, ja teos on julkaistu vuonna 2011 WSOY:n toimesta

                      Tähdet: ★★★

Mimmu Tihinen - Sokerista, kukkasista

Eräänä päivänä Melissa vain katoaa. Katoaa, eikä tule takaisin, vaikka kuinka odotetaan.  Melissa on suosittu, kaunis ja iloinen. Epäidenttinen kaksoissisar Minttu on aina tuntenut jäävänsä Melissan varjoon. Silti Melissan katoaminen herättää Mintussa surun, joka ei hälvene millään. Alati kylmäävä tunne vatsanpohjassa kertoo pelosta toisen puolesta.

"Joka kesä olemme olleet viikon tai kaksi isän luona mutta nyt meitä ei enää ole.
On vain puolet jäljellä.
On vain ontuva puolet jäljellä, vain yksi.
Vain yksi käsi, ei voi kantaa laukkua. Vain yksi jalka, ei voi kävellä. Vain yksi kaksonen, ei voi mennä minnekään.
Äiti tulee ja kietoo kätensä ympärilleni.
Äiti sanoo, että hän rakastaa tätä yhtä, joka on jäljellä."

Erittäin kaunis ja herkkä tarina. Kerronta etenee pehmeästi ja suru on läsnä kirjan jokaisella sivulla. Tunteet välittyvät loistavasti lukijalle ja saavat miettimään asioita. Mikä on kuolema ja missä se on? 15-vuotias on liian nuori kuolemaan. Itkin kirjaa lukiessani moneen otteeseen, vaikken herkkä ihminen olekaan. Jostain syystä kirjat ja joskus myös elokuvat saavat minut usein itkemään.

                      Surullisesta aiheestaan huolimatta kirja on loistavaa luettavaa. Lopussa valostuvaa tekstiä lukee mielellään ja kielikin on lukijaa lähellä. Suosittelen lämpimästi tätä Mimmu Tihisen kirjaa kaikille. Ihan kaikille, todellakin. Teos sisältää vain hieman päälle 90 sivua, joten lukemiseenkaan ei mene kauaa aikaa (paitsi jos jää pohtimaan ja rauhoittumaan aina välillä, kuten minä jouduin tekemään). Kirja on kirjoitettu 2006. Ihmettelenkin, miten tämä romaani ei ole aiemmin saapunut kohdalleni. Olenkohan sivuuttanut kirjan sen ohuuden ja kannen vuoksi? Niin tai näin, olen iloinen, että kirja sattui eteeni.

                    Tähdet: ★★★★★
                     

Veronica Rossi - Halki ikiyön

Sisältää juonipaljastuksia!

Ja toista osaa kehiin! Halki ikiyön (Through the Ever Night) on jatkoa kirjalle Paljaan taivaan alla. Aria on palannut ulkopuolelle ja hänen on löydettävä yhä-sininen saadakseen Talonin takaisin. Perry on vuorovetisten uusi veriherra, mutta heimon luottamus ei hevillä löydy. Heimo ei katso hyvällä varsinkaan sitä, kun Perry heimon luo palatessaan tuo Arian mukanaan. Asukki ei kuulu heimon pariin. Myyrälutka, he sanovat.

                      Ookkayh, kirja on toteutukseltaan samankaltainen kuin ensimmäinenkin osa. Kieli on samanlaista, yhtä helppoa ja kevyttä lukea. Kerronta oli selkeää, joten kenelläkään ei pitäisi olla vaikeuksia ymmärtää  tekstiä. Juoni oli yhtä arvattavissa kuin sarjan ensimmäisessäkin osassa. Muiden kirjojen taustalle jää tämäkin.

                      Kirjassa ongelmat seuraavat niin Arian ja Perryn suhdetta, vuorovetisten heimoa kuin Haavettakin. Eetterimyrskyjen raivotessa entistäkin voimakkaampina elämä muuttuu vaarallisemmaksi. Osa vuorovetisistä kääntyy veriherraansa vastaan, ja Aria yritetään murhata. Arian ja Perryn suhdekin kärsii, ja -yllätys yllätys- Perry päätyy pettämään Ariaa tämän ollessa toisaalla. Tietenkään ulkopuolinen ei tätä Arialle kerro.

"En voi lähteä. En voi jättää kaikkia näitä ihmisiä tänne kuolemaan. Kuvittelin voivani avata lukot sisältä käsin, mutta en onnistu. Talon on täällä. Caleb ja Rune - kaikki. Sinun täytyy järjestää meidät ulos täältä. Olemme lisäsähkön varassa. Sitä riittää vain pariksi päiväksi. Sitten se on menoa. Sen jälkeen meiltä loppuu happi."

Toisen osan myötä miljöö laajenee. Aria ja Roar lähtevät sarvien heimon luo varmistaakseen, onko Liv, Perryn sisko, kunnossa ja samalla kysyäkseen Sablelta, sarvien veriherralta tietoa yhä-sinisestä. Matkantekoa ei kuvattu kovinkaan tarkasti, eikä juurikaan maisemia. Kuvausta myös sarvien kaupungista oli niukanpuoleisesti. Aika paljon jäi oman mielikuvitukseni varaan.

Roar ja Cinder pysyivät edelleen lempihahmoinani. Ariastakin aloin pitää enemmän, mutta Perry on edelleen yksi inhokeistani, samoin Brooke. Hahmokehitystä ei tapahtunut melkeinpä lainkaan, paitsi lopussa, kun Perry ja Aria päättivät olla avoimesti yhdessäyhdessä myös vuorovetisten edessä.

                      Tähdet: ★★★


Samalta kirjailijalta: Paljaan taivaan alla (sarjan 1. osa)

Veronica Rossi - Paljaan taivaan alla

Sisältää juonipaljastuksia!

Olen lukenut Veronica Rossin kirjoittaman kirjan Paljaan taivaan alla (Under the Never Sky, 2012) jo about kaksi vuotta sitten, enkä muistanut kirjasta oikeastaan mitään. Sitten kirjastossa vastaani tulivat sarjan kaikki osat. Nappasin kaikki mukaani. En ollut aiemmin lukenut sarjan muita osia.

                      Kirja kertoo Ariasta, joka elää Haave-nimisessä kaupungissa. Haave on kapselimainen suljettu tila, jonne ei ulkopuolisilla ole pääsyä. Ruoka, vesi ja ilma tuotetaan muualla. Haaveen ihmiset elävät virtuaalisissa valtakunnissa, joissa melkein kaikki on mahdollista. Viihdytyksen lisäksi ne antavat ihmisille illuusion tilasta, jota ei todellakaan ole. Fyysinen läheisyys on harvinaista, sillä kaikki elämykset ovat keinotekoisesti luotuja. Tämä aiheuttaa ongelmia aisteille. Kuka kaipaa pelkoa? Mutta kun pelko karsitaan, mitä käy?

                      Toinen päähenkilö on Peregrine, joka on elänyt aina ulkopuolella. Kulkutaudit, nälkä, eetterimyrskyt ja ongelmat ovat arkipäivää. Perryn veli Vale on vuorovetisten heimon veriherra, ja hänen poikansa Talon on vakavasti sairas. Normaalioloissa Aria ja Perry eivät olisi millään tavanneet toisiaan, mutta MA 6:n tapahtumien myötä Aria kuljetetaan ulkopuolelle ja hylätään erämaahan. Perryn veljenpoika kaapataan ja viedään Haaveeseen. Perrystä ja Ariasta tulee vastahakoisia liittolaisia: Aria auttaa Perryä älysilmän kanssa, jotta hän löytäisi Talonin, ja vastineeksi Perry auttaa Arian Autuuteen, joka on toinen Haaveen kaltainen kapseli.

                      Kirja oli ennalta-arvattava. Paljaan taivaan alla on juuri niin massa kuin olla ja voi. Juoni kyllä tempaisee mukaansa, muttei ole mitenkään erikoinen. Myöskään toteutus ei suurta kiitosta saa. En lainkaan ihmettele, miksi tämä kirjasarja ei ole saavuttanut suurta suosiota - ainakaan Suomessa. Parhaimmillaankin kirja on vain keskinkertainen, eikä jää kunnolla mieleen.

                      Tarinan idea on tavanomainen:  Maailma on kokenut mullistuksia ja nykyisenlaiset yhteiskunnat ovat romahtaneet.  Teinityttö ja -poika tulevat täysin erilaisista oloista, mutta päätyvät toistensa luo ja alun halveksunnan jälkeen alkavat pikkuhiljaa pitää toisistaan. Kapuloita kuitenkin työntyy rattaisiin, kun menneisyyden varjot pitenevät.

                      Plussaa saa kuitenkin idea ihmisistä, joilla jokin aisti on voimakas. Perry on haistaja, eli hän haistaa erittäin hyvin ja kykenee aistillaan myös tunnistamaan mielialoja ja tunteita, samoin totuuden valheesta. Hän on samalla myös näkijä, joka näkee pimeässä. Roar, yksi tarinan tärkeimmistä sivuhenkilöistä on kuulija, joka kertoo hänen kuulevan kauas. Lisäksi koskettaessaan jotakuta Roar kykenee kuulemaan ajatuksia. Jokaisella ihmisellä, jolla on vahvistunut aisti, on myös sitä vastaavia merkkejä ihossaan. Olisi vilpillistä pitää aisti piilossa. Plussaa saavat myös eetteri ja DLS.

"Olen käyttänyt elämäni tämän häiriön, degeratiivisen limbisen syndrooman, tutkimiseen. Kun aloitin työni kaksi vuosikymmentä sitten, DLS-tapaukset olivat yksittäisiä ja vähäisiä. Kukaan ei uskonut, että niistä muodostuisi todellista uhkaa. Kuluneiden kolmen vuoden aikana eetterimyrskyt ovat kuitenkin voimistuneet hälyttävästi. Ne vaurioittavat kapseleitamme ja katkaisevat yhteytemme valtakuntiin. Generaattorit eivät toimi. Varajärjestelmät eivät toimi... Joudumme kriittisiin tilanteisiin, joita emme kykene käsittelemään. Kokonaiset kapselit ovat joutuneet DLS:n uhreiksi. Pystyt varmaan kuvittelemaan kuudentuhannen ansaan joutuneen, syndrooman vallassa olevan ihmisen anarkian, Aria. Näen sen paraikaa ympärilläni."

                      Päähenkilöt noudattivat samaa kaavaa kuin yleensäkin massakirjoissa. Tyttö on heikompi, mutta ylittää vaikeudet ja löytää itsestään uusia puolia. Poika tietää enemmän ja on kykenevämpi. Onneksi sentään Aria ei ollut blondi! Lempihahmoikseni nousivat Roar ja Cinder, jotka molemmat olivat tässä kirjassa tärkeimpien sivuhenkilöiden joukossa. Cinder ei ole tavallinen ihminen, vaikkei hänellä olekaan vahvistunutta aistia. Cinder on kytköksissä raivoisaan ja tuhoa tuovaan eetteriin.

                      Kun paljastui, että Arian isä oli ulkopuolinen, aloin heti kehitellä teorioita. Kun Aria paljastui kuulijaksi, mieleeni pälkähti ajatus siitä, kuinka Roarin isä olisi myös Arian isä. Muahahaha kelatkaa jos asia olisi totta! Mutta siinä kyllä menisi shippaukseni puihin... Mielestäni Aria ja Roar sopivat paremmin toisilleen kuin Aria ja Perry. En pidä Perrystä melkeinpä yhtään. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että sekä Aria että Roar ovat kuulijoita. Se on vain sattuma. Roar on muutenkin hahmona paljon parempi kuin Perry.

                      Kirjan kieli on helppoa, eikä kenelläkään pitäisi olla vaikeuksia sen lukemisessa/ymmärtämisessä. Kirja on ihan hyvä, vaikka jääkin taka-alalle suurten hittikirjojen taakse. Mikäli sarjalla on kunnon nimi, en ole sitä löytänyt. Ensimmäisen kirjan takakannessakin sanotaan vain, että Veronica Rossin esikoisteos kasvaa kolmiosaiseksi romaanisarjaksi.

                       Tähdet: ★★★ 


Samalta kirjailijalta: Halki ikiyön (sarjan 2. osa) 

Marcus Sedwick - Miekkani laulaa

Sisältää juonipaljastuksia!



Luin äsken (alle tunti sitten) kirjan Miekkani laulaa, jonka on kirjoittanut Marcus Sedwick. Kirja on julkaistu vuonna 2006. Alunperin kirja herätti mielenkiintoni, kun luin siitä tehdyn kirja-arvostelun. Lisäsin kirjan listalle, jossa on nyt hieman yli 80 kirjaa, jotka aion lukea, toivottavasti ainakin puolet vielä tämän vuoden puolella. En kuitenkaan ajatellut lainata kirjaa heti, mutta tulin toisiin ajatuksiin, kun pari päivää sitten kirjastossa ollessani Miekkani laulaa oli kiltisti hyllyssä. Kuka jaksaa nähdä varaamisen vaivan, jos kirja on nenän edessä? Ja niin 40 lainan rajani tuli jälleen täyteen...

                      Kirja kertoo Peteristä, joka isänsä Tomasin kanssa asuu 1600-luvun Chust-nimisessä kylässä Euroopassa. Puunhakkaaja Radu kuolee epäilyttävissä merkeissä keskellä talvista metsää. Hänet löydetään hirtettynä puusta reikä rinnassaan. Silti kylän vanhimmat ilmoittavat, että kyseessä on itsemurha. Peter ei tähän ilmoitukseen usko pätkääkään, ja hän aikoo selvittää totuuden.

                      Elämä ei kuitenkaan ole helppoa juopon isän kanssa. Lisäksi kyläläiset eivät kovin lämpimästi suhtaudu isään ja poikaan, jotka elävät kylän ulkopuolella omalla pikku saarellaan. Peterin ihastus Agneskaan ei osoita kovinkaan paljon vastakaikua pojalle, sillä kangaskauppiaan tytär ei voi naida puunhakkaajan poikaa. Sitten kylään saapuu mustalaiskaravaani, ja heidän mukanaan mustalaistyttö Sofia, joka herättää laulullaan Peterin kiinnostuksen.

                      En pitänyt kirjasta. Jo alkusivuilla selvisi, että en tulisi pitämään kirjasta. Vähän jännä juttu, että jo alussa selviää, pidänkö vai en siitä kirjasta, jota luen. Kuitenkin, Miekkani laulaa ärsytti minua suunnattomasti kerrontatyylillään ja ideallaan, jonka toteutus ei mielestäni ollut niitä parhaimpia. Vampyyri-idea ei ollut mitenkään erikoinen, vaikkakin sen toteutus erosi muista. Vampyyreitä ei kertaakaan kutsuttu kyseisellä nimityksillä. Niitä kutsuttiin vain Varjokuningattaren panttivangeiksi.

                      No jaah, ei oikein taaskaan innosta kertoa  kirjasta, josta en pitänyt. En suosittele tämän kirjan lukemista. Tapahtumat tapahtuvat liian nopeaan tahtiin, ja kaikki asiat paljastetaan liian nopeasti. Salaperäinen Sofiakin lyö korttinsa pöytään liian nopeasti. Tapahtumien eteneminen on myöskin melko sekavaa.

                      Tähdet: ★