keskiviikko 16. joulukuuta 2015

James Frey - Endgame: Loppupeli



Sisältää juonipaljastuksia!


Loppupeli on yksi kiinnostavimmista ja kekseliäimmistä dystopiakirjoista, jonka olen lukenut. kirja ei kopioi muita, vaan on itsenäisesti ihan oma teoksensa, jossa yhdistyvät omaperäiset ideat, mielenkiintoiset hahmot, arvoituksellinen kerrontatapa ja räiskyvä toiminta. Loppupeli koskee koko maailmaa, vaikka pelaajia itsessään on vain kaksitoista. Nämä nuoret, joiden ikä on väliltä 13-20, pelaavat vaarallista peliä, joka ratkaisee heidän ja heidän läheistensä kohtalon, puhumattakaan sitten maailmasta.


                      Alussa oli hankala muistaa henkilöiden nimet, iät ja suvut, sillä hahmoja oli niin paljon. Jokaisen näkökulmasta pyrittiin kirjoittamaan, mutta tietysti jotkin hahmot saivat kirjassa enemmän tilaa. Tätä tilaa tuli lisää pelaajien kuollessa. Osa pelaajista jäi silti taka-alalle, vaikka elossa olivatkin. Siltikään vähemmän tärkeässä osassa olevat hahmot eivät jääneet pintapuolisiksi. Jokaisella hahmolla on omat tapansa, tunnuspiirteensä ja huippuunsa hiotut kykynsä, joita käyttäen he pyrkivät tappamaan toisensa ja voittamaan pelin.


                      Hahmoista eniten esillä ovat Sarah Alopay, Jago Tlaloc, Chiyoko Takeda ja An Liu. Sarah ja Jago muodostavat keskenään liiton jo ennen kokoontumista, jonka on määrä tapahtua ennen pelin varsinaista alkua. Kirjan edetessä kaksikko pysyy uskollisina toisilleen, vaikka loppujen lopuksi Loppupelissä voi olla vain yksi voittaja. Sarah ja Jago ovat läpi kirjan yhdessä, ja lopulta heidän välilleen alkaa muodostua romanttisia tunteita. Draamaa saadaan, kun Sarahin omahalainen poikaystävä Chris sekaantuu Loppupeliin aikeenaan voittaa yhdessä Sarahin rinnalla. Sarah rakastaa Chrisiä edelleen, vaikka jätti tämän ennen kuin lähti itse kohti kokoontumista. Kuitenkin nuoren naisen sydämeen on hiipinyt myös Jago, jonka kanssa Sarahilla on paljon yhteistä - mm. pelaajatausta. Chiyoko ja An ovat toinen pari, jonka tilanne on tosin hillitympi ja erikoisempi. Näitä viittä hahmoa kirja käsittelee eniten, muttei kuitenkaan hylkää muita hahmoja. Esimerkiksi Baitsakhan, pelin nuorin ja verenhimoisin henkilö on vahvasti läsnä, vaikkei niin monessa luvussa olekaan mukana.


"'Cahokialainen hei, tässä on Kala Mozami, sumerilainen siskosi, 89. suvun pelaaja. Ikävä joutua tekemään näin, mutta kyseessä on Loppupeli.' Kala käyttää hunajaista ääntään ja toivoo että hänen pahoittelunsa pehmentää pyyntöä ja saa Sarahin suhtautumaan häneen myötämielisesti.
'Minulla on hallussani sinun omaisuuttasi. Poika nimeltä Christopher. En etsinyt häntä. Hän löysi minut. Hän haluaisi löytää sinut. Minä annan hänet sinulle. Mutta haluan vastalahjaksi sen, minkä annunaki - kepler 22b - antoi sinulle. Voit soittaa minulle tähän numeroon, jos haluat tehdä kaupat. Jos et soita, voit olla varma että hylkään hänet. Vaikka hän kuvittelee itsestään kaikenlaista, hän on sen verran raskas taakka, etten viitsi kanniskella häntä mukanani kovin pitkään. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin. Toivon kuulevani sinusta pian. Bedrood, sisar Sarah, kunnes tavoitamme toisemme.'"




                      Juoni tempaisee lukijan välittömästi tiukkaan otteeseensa, sillä heti kirjan alussa alkaa tapahtua. Loppupeli ei todellakaan ole niitä kirjoja, jotka alussa jumittavat paikoillaan päähenkilöitä syventäen, ja hyvä niin. Kirja etenee kokonaisuutena nopeasti lukuinnon vuoksi, mutta paikoitellen kaiken toiminnan ja jännityksen keskellä on myös niitä hitaammin eteneviä kohtia, jotka rauhoittavat lukemisen tahtia ennen seuraavaa toimintakohtaa. Tämä kirja tulee kuitenkin ahmittua nopeasti.


                      Teoksen tapahtumat eivät sijoitu vain yhteen paikkaan, vaan ympäri maailmaa. Jokaisen suvun pelaaja saa eräänlaiselta valvojan tapaiselta olennolta oman vihjeensä, joka johdattaa pelaajia sinne sun tänne. Esimerkiksi Sarahin vihje on pitkä lukujono, jossa ei näytä pitkään aikaan olevan päätä eikä häntää. Koko kirjan ajan jatkuu samalla arvoituksellisella tavalla kirjoitettu teksti, joka herättää karmivia ja vainoharhaisia ajatuksia maailmasta, jossa elämme. Jos maailma oikeasti olisi sellainen kuin tässä kirjassa... Hyi apua.


                      Tämä kirja on todellakin pakko lukea. Tietyissä määrin Loppupeli voi tuoda mieleen Nälkäpelin, mutta siihen se sitten jääkin. Kirjojen maailmat ovat kaukana toisistaan ja niin erilaisia, ettei yhtäläisyyksiä ole. Suosittelen erittäin mielelläni tähän teokseen tarttumista. En usko olevani väärässä, jos sanon, että tästä kirjasarjasta tulee vielä ilmiö, jonka koko selviää kuitenkin vasta tulevaisuudessa. Teos on julkaistu alkuperäisnimellä Endgame: The Calling vuonna 2014.


                      Tähdet: ★★★★★

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti