Heräät unestasi ja palaat hiljaisuuden vallitessa kotiisi. Tyhjää. Vain kaiku vastaa huutoihisi. Miten eläisit maailmassa, jossa ei ole enää muita jäljellä? 15-vuotias Emmi Aalto joutuu tämän kysymyksen eteen. Edelleen potentiaalisten ryhmään kuuluva tyttö karkaa kodistaan, jotta saisi perheensä huolestumaan ja kerrankin kiinnittämään huomiota häneen itseensä. Emmi haluaa kerrankin olla muiden silmissä näkyvä.
Kirja kertoo Emmin
selviytymisestä maailmassa, jossa ihminen on täysin omillaan. Talot ovat tyhjiä
kaikkialla, elektroniset laitteet eivät toimi, ympäristö on luonnottoman
hiljainen huutaen ihmisten poissaoloa... Emmin päässä vilisee epätoivoisia
kysymyksiä: Onko Suomi evakuoitu hänen nukkuessaan? Ovatko poliisit vieneet
hänen perheensä? Entä jos ihmiset ovat paenneet nopeasti luonnonmullistuksen
tai sodan tieltä? Onko mahdollista, että Emmi todella nukkui kaiken yli?
Jännitys ja ahdistava
epätietoisuus kulkevat käsi kädessä Salla Simukan vuonna 2012 kirjoittamassa
nuortenromaanissa. Kirjan nimi, Jäljellä, on todella osuva. Teksti on
helppolukuista, ja tarina on kirjoitettu kaikkitietävällä kertojalla Emmin
näkökulmasta. Kirjan tapahtumat sijoittuvat lähitulevaisuuden Suomeen, jossa
ihmiset luokitellaan luonteensa ja taitojensa mukaan eri ryhmiin: dramaatikkoihin,
atleetikkoihin, sentimentaaleihin, akvisteihin etc. Lista on pitkä. Kuten
yleensäkin, tällaisesta luokittelusysteemistä huolimatta joku on aina
väliinputoaja. Tässä kirjassa nämä henkilöt ovat potentiaalisia. Kyseiseen
ryhmään kuuluminen on häpeä, varsinkin jos sinne jää. Näin on käynyt Emmille.
Tämä luokitteluidea toi mieleeni Veronica Rothin kirjan Outolintu, joskaan
kirjat eivät muuten muistutakaan toisiaan.
Lisämausteena kirjassa
ovat satuviittaukset, jotka vain Emmi huomaa saturakkautensa vuoksi. Mutta kuka
- tai ketkä - viittauksia lähettää? Ja ennen kaikkea, mitä ne ajavat takaa?
Emmin on keksittävä vastaus yksin, sillä jokin hänen mielensä sopukoissa käskee
olla kertomatta asiasta Olivialle ja Artolle, kahdelle tärkeimmälle kirjan
sivuhenkilölle.
Pidin kirjasta paljon.
Epätodellisuuden tuntu ja päähenkilöä raastava paniikki ovat läsnä jokaisella
sivulla, ja muutkin tunteet välittyvät selkeästi. Kirja oli pakko lukea yhdeltä
istumalta. Pienehkön sivumääränsä (221 sivua) takia lukemiseen ei edes mennyt
paljon aikaa. Ehdottomasti lukemisen arvoinen teos. Voin paljastaa, että tämän
ensimmäisen osan jälkeen on pakko lukea myös kirjan jatko-osa, Toisaalla, joka
näyttää lukijalle palapelin puuttuvat palaset. Toinen osa on oikeastaan
välttämätöntä lukea, mikäli mielii saada asioihin kunnolla selkoa. Tämä oli
Simukalta hyvä tapa saada lukijoita myös toiselle osalle.
Tähdet: ★★★★
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti