En ole juurikaan runokirjoja
lukenut vapaaehtoisesti, mutta kun taaskin siltä diplomin kirjalistalta löytyi
J. R. R. Tolkienin runokirja, Tom Bombadilin seikkailut ja muita runoja
Länsikairan punaisesta kirjasta. Kyllä vain, nimi on älyttömän pitkä.
Mitä minun olisi pitänyt
runoilta odottaa? Viimeksi olen runokirjan lukenut suurinpiirtein kolme tai
neljä vuotta sitten. Siinä ei kovin hyvin pysy mielessä, millaista runojen
lukeminen on. Ala-asteella luin pari kotoa löytyvää runokirjaa (mm. Tiitiäisen
satupuu) ja sitten joitakin niistä, joita oli ala-asteen diplomeita varten pakko
lukea.
Yllätyin positiivisesti,
oikeasti. Oli mahtavaa käpertyä sohvalle lämpimään viltin alle ja lukea runoja.
Ei ollut tiivistä juonta jota seurata, eikä tekstiin tarvinnut keskittyä ihan
täysillä. Oloni oli mukava. Vapauttava tunne oli myös se, ettei lukiessa
tarvinnut niinkään pohtia mitään, saattoi vain lukea.
Kolme Tolkienin runokirjan
runoista on tullut vastaan jo aiemmissa lukemissani teoksissa. En anna tälle
kirjalle arvosanaa, sillä kyseessä on runokirja eikä mikään normaali opus. Toki
voisin antaa oman mielipiteeni kirjan hyvyydestä, mutta enpä taida. En ala
arvostelemaan tällaista tekstiä sen kummemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti