Kun olin viime syksynä TET-harjoittelussa Myyrmäen kirjastossa, varauksia käsitellessäni vastaani osui kirja, joka herätti kiinnostukseni. Pari viikkoa sitten sama kirja tuli minua vastaan, kun selasin - jälleen kerran - kirjallisuusdiplomin kirjalistaa. Ei muuta kuin kirja varaukseen. Kirjan kannessa oli teksti, jonka mukaan Gillian Philipin kirja Tulimieli (Firebrand, 2010) oli vuoden paras fantasiaromaani. Tämä teksti oli omiaan herättämään kiinnostustani vielä entistä enemmän.
Jo alussa minulle kävi
selväksi, että kirja ei ollut minun makuuni. Ei tarinassa vikaa ollut, mutta
mielestäni kerrontatapa oli jotain niin hirveää. Oikeasti. Aivojani sattui, kun
luin kirjaa. Muutenkin tapahtumista kerrottiin todella kummallisen tuntuisesti
ja epäloogisessa järjestyksessä.
Seth McGregor on
puolivilli äpärä, jonka äiti lähettää hänet vauvana isänsä Griogairin
linnoitukseen. Seth kulkee omia polkujaan, eikä ystävien hankkimisesta piittaa.
Hän on muutenkin jo halveksittu syntymäperänsä takia. Asiat muuttuvat, kun Seth
tutustuu velipuoleensa Conaliin. Levottomuudet sithejen keskuudessa kuitenkin
alkavat lisääntyä. Asetuttuaan vastustamaan kuningatarta Kate NicNiveniä Conal
saa tuomiokseen karkotuksen mystisen hunnun taakse ihmisten maailmaan, jossa
noitavainot roihuavat hurjimmillaan. Veljelleen uskollinen Seth ei anna Conalin
kärsiä karkotusta yksin, vaan lähtee tämän mukaan.
Kirjan alku sisältää
pätkän, johon lukija saa törmätä uudelleen suurin piirtein kirjan puolivälissä.
Sitten kerronta hyppää vuosia taaksepäin hetkeen, jossa Seth saapuu
linnoitukselle ensimmäisen kerran. Vasta tämän jälkeen tarina alkaa rullata
eteenpäin. Minua häiritsi, että kirjan aika pomppi. Välillä Seth kertoi
takaumina tapahtumista, välillä taas tapahtumista sitä mukaa kun ne etenivät.
Samoin selkeät viittaukset myöhempiin tapahtumiin pistivät silmään. Kaikki tämä
juonessa hyppiminen sai aikaan sekavan tunnelman, ja se vähensi lukuintoani.
Miinusta tulee siitä, että
hahmot olivat Conalia, Sethiä ja ihmistyttö Catrionaa lukuun ottamatta
pintapuolisia ja etäisiä. Suurin osa henkilöistä tuntui väkipakolla kirjaan
kirjoitetuilta. Nimivilinäkin häiritsi, eikä se laantunut kirjan edetessä.
Melkein kaikki henkilöt nimineen menivät minulta ihan ohi. Muistamani
nimet/henkilöt voi laskea sormilla... Lisäksi hahmot eivät olleet
mieleenpainuvia.
Sitheistä kertovaa kirjaa
ei olekaan ennen tullut vastaan. Sithet siis ovat skotti- ja irkkutarustosta
löytyviä keijumaisia taruolentoja. Itse en ollut aiemmin törmännyt lainkaan
sitheihin, mutta google pelasti minut pulasta. En suosttele kirjaa niille,
jotka eivät jaksa keskittyä lukemiseen täysillä, saatikaan sitten niille, jotka
haluavat kirjansa olevan selkeä. Näissä tapauksissa Tulimieleen tarttuminen ei
ole kaikista viisain ratkaisu.
Tähdet: ★
Tähdet: ★
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti