Tässä ulkonäköpaineiden piinaamassa maailmassa syömishäiriöt yleistyvät jatkuvasti. Laihuutta ihannoidaan, ja laihduttaminen tuntuu monen tavoitteelta. Anoreksiaan, yhteen tunnetuimmista syömishäiriöistä, sairastuu useita nuoria, niin tyttöjä kuin poikiakin. Luin anoreksiaa käsittelevän nuortenkirjan, jossa 15-vuotias Lilian, tuttavallisemmin Lilli, aloittaa ystäviensä kanssa herkkulakon panoksenaan 50€: jokainen sortuja antaa kyseisen summan henkilölle, joka on viimeisenä jäljellä. Siitä kaikki sitten alkaa.
"Olinko lihava? Miksi
kaikki pitivät herkkulakkoa minulle sopivana ideana? Johtuiko se siitä, että olin heidän silmissään liian pyöreä?"
Herkkujen
poisjättämisen myötä annoskoot pienenevät, ja liikunta lisääntyy. Vähitellen
Lilli alkaa jättää ruokailuja kokonaan väliin mm. valehtelemalla vanhemmilleen
syöneensä jo aiemmin. Lilli haluaa olla laiha.
Kirja on kirjoitettu
minäkertojalla päähenkilön näkökulmasta. Kirjan kirjoittanut Linnea Parkkonen
on onnistunut hyvin kuvaamaan anoreksian salakavalaa etenemistä ja
ajatusmaailman muuttumista sen seurauksena. Tarinan edetessä paljastuu myös
Lillin perheen ongelmia: äiti on työnarkomaani, isä alkoholisti, kummatkin ovat
päivittäin vain vähän aikaa kotona...
Pelkästään jo anoreksia
luo kirjalle synkän varjon. Ei kirjaa kyllä ole kevyeksi lukemiseksi
tarkoitettukaan. Tarina kertoo anoreksiaan sairastumisesta, kuten edellä olen
jo maininnut, mutta myös sen vaikutuksesta läheisiin ja siitä paranemisesta.
Oikeastaan noin 350-sivuisen kirjan keskiössä on nimenomaan paraneminen, kun
Lilli otetaan sisään lastensairaalaan.
Mielestäni kirjassa oli liikaa riitoja. Varsinkin puolenvälin
jälkeen riitelyä alkoi olla melkeinpä joka välissä. Tämä oli piirre, josta en
pitänyt. No, ei elämä ikinä ilman riitoja kulu. En myöskään pitänyt yhtään
päähenkilön nimestä. Lilli ja Lilian ovat oman mielipiteeni mukaan karseita
nimiä (pahoitteluni Lilleille ja Lilianeille! :D).
Lempihenkilökseni nousi
Natalia, Lillin isosisko. Nani oli henkilö, josta ei vain voinut olla pitämättä
iloisen ja huolettoman elämänasenteen vuoksi. Myös välittäminen ja auttamishalu
kuuluivat Nanin luonteeseen. Inhokkihenkilöä minulle ei muodostunut, vaikken
pitänytkään Lillin vanhemmista tai kavereista. Jos joku on pakko nostaa
inhottavimmaksi hahmoksi, paikan saisi joko Lillin isä tai Daniela-niminen
kaveri.
Tämä Linnea Parkkosen
kirjoittama kirja siis löytyy lukudiplomista, ja sen on painettu vuonna 2014. Kirja
on nimeltään 112 - Vihaan itseäni. Omalla kohdallani nimi oli harhaanjohtava.
Nimestä tuli välittömästi mieleen tarina, jossa jollakulla on ongelmia mielensä
kanssa ja lopulta paha olo purkautuu itsemurhayrityksenä. Tyyppi kuitenkin
ehditään pelastaa, ja hän joutuu sairaalaan. Suurin piirtein tällainen tarina
minulle tulee mieleen kirjan nimestä.
Olen aiemmin lukenut saman
aihepiirin kirjan, Mun on pakko. Kirjan oli kirjoittanut kaiketi joku Sara.
Ehkä. En tiedä. Kuitenkin tämä anoreksiaa käsittelevä kirja oli huomattavasti
parempi kuin toinen kirja
Tähdet: ★★★★
Tähdet: ★★★★
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti