Rick Riordan - Punainen pyramidi (Kanen aikakirjat I)

Sisältää juonipaljastuksia!

Punainen pyramidi on erilailla kirjoitettu kirja. Tarina on kerrottu kahden nuoren, sisarusten Carterin ja Sadien näkökulmasta. Tarina on mukamas kirjoitettu puhtaaksi ääninauhoitukselta (ei tietenkään oikeasti). Tainan edetessä molemmat sisaruksista keskeyttelevät toisiaan, ja sen näkee tekstistä. "Ääninauhoituksessa" oli myös epäselviä kohtia.

                      Tarinan päähenkilöt ovat siis 14-vuotias Carter ja 12-vuotias Sadie. Lasten äiti on kuollut. Sadie asuu heidän isovanhempiensa luona Lontoossa, joen vasemmalla puolella. Carter taas matkaa ympäri maailmaa arkeologi-isänsä kanssa jäämättä mihinkään pitkäksi aikaa kerrallaan. Carter ja hänen isänsä tapaavat Sadien vain kaksi kertaa vuodessa.

                      Kirjan alussa perhe on jälleen yhdessä, British Museumissa. Sieltä alkaa outo tapahtumaketju, joka kiskoo sisarukset pois tutusta ja turvallisesta ympäristöstä. Tapahtumasarja pakottaa Carterin ja Sadien katsomaan maailmaa kokonaan uusin silmin: maailma ei ole sellainen kuin he sen tuntevat, vaan täynnä alati uhkaavia vaaroja. Hämäräperäinen Amos-niminen mies astuu esiin varjoista, ja paljastuu sisarusten sukulaiseksi. Lapset matkaavat toiselle puolelle maailmaa pakoon Lontoon vaaroja, Amoksen taloon. Kuitenkaan he eivät sielläkään ole turvassa.

                      Luin tämän noin 500-sivuisen kirjan yhdeltä istumalta. Tarinan ideasta alkaa jo mennä maku, kun jumalia nyt vilisee vähän siellä sun täällä, eikä mytologialta voi oikein välttyä. Kirja toi mieleeni varsinkin Michael Scottin Kirjanvartija-teoksen (josta en jaksanut kirjoittaa mielipidettäni/esittelyä. Kirjalle on myös jo ilmestynyt muita osia, joista Kirjanvartijaa seuraava on nimeltään Maagikko).  Lukukokemus oli kohtalaisen hyvä, vaikkakaan en välillä jaksanut kunnolla paneutua tekstiin. Kirjoitusvirheitä omiin silmiini ei osunut.

                      Rick Riordanin Punainen pyramidi on julkaistu vuonna 2010 nimellä The Red Pyramid. Punainen pyramidi avaa nuorille suunnatun Kanen aikakirjat-nimisen kirjasarjan. Veikkaan, että itse olisin kirjasta pitänyt enemmän pari vuotta takaperin, nyt kirja tuntui liian naiivilta. Suosittelen kirjaa niille, jotka ovatkin ala-asteen loppupuolella tai yläasteen alkupuolella. On plussaa, jos mytologia kiinnostaa.

                      Tähdet: ★★


Samalta kirjailijalta: Salamavaras (Percy Jackson & The Olympians 1)
                                 Hirviöidenmeri (Percy Jackson & The Olympians 2)

Mila Teräs - Perhosen varjo

Sisältää juonipaljastuksia!

Takakannen perusteella voisi luulla teoksen olevan jatkoa jollekin toiselle kirjalle, mutta asia ei kuitenkaan näin ole. Mila Teräksen kirja on oma itsenäinen tarinansa, joka on julkaistu vuonna 2012. Kirjan takakannen teksti ei juuri mielenkiintoani saanut heräämään, vaan syynä oli kaunis etukansi. Pinnallista kieltämättä.

                      Kirja kertoo mustaan pukeutuvasta Linneasta,  joka on melko synkeä ihminen. Linnea, kuten kaikki muutkin hänen suvussaan, on nimetty kukan mukaan. Hän ei tule hyvin toimeen eronneiden vanhempiensa kanssa. Hän lähtee kesälomalla isoäitinsä luo Usvalaan äitinsä vastustelusta huolimatta.

                      Kuten takakannessakin kerrotaan, salaisuudet tihentyvät Linnean ympärillä. Kuitenkaan salaisuuksien tihentymistä ei kuvattu mitenkään erityisillä tapahtumilla. Vasta kirjan loppua kohden tilanne muuttui, ja paljastukset, joita olisin toivonut kirjailijan ripotelleen sinne tänne pitkin tarinaa, singottiin kerralla lukijaa päin. Juoni ei ollut kiinnostava, ja ihmettelinkin moneen otteeseen kirjan aikana, miksi ihmeessä sitä edes luin. Tarina ei maistunut minulle.

                      Ja fantasia, tietysti sitäkin piti tunkea mukaan. En ollut yhtään olettanut, että kirjassa olisi a) fantasiaa ja b) keijuja. Itseäni keijut eivät ole ikinä erityisemmin kiinnostaneet, kuten eivät myöskään kukat tai perhoset, joita kirja suorastaan kuhisi. Juonen lisäksi myös hahmot olivat melko tavanomaisia, enkä kyennyt oikein samaistumaan kehenkään.

                      Mutta kyllä kirjasta positiivistakin mainintaa löytyy: minut yllätti fakta, että Michael, johon Linnea ihastui, ei ollutkaan Michael vaan hänen kadonnut kaksoisveljensä. Kun asia paljastui, olin lievästi sanonut järkyttynyt ja tunsin, että minua oltiin johdettu harhaan koko kirjan ajan. Nyyh :(

 

                      Tähdet: ★de


Samalta kirjailijalta: Sininen huone

C. J. Daugherty: Night Shcool - Yön perintö

Sisältää juonipaljastuksia!


Tajusin vasta äsken, etten ole muistanut lainkaan julkaista mielipidettäni tästä kirjasta, vaikka sellaisen kirjoitinkin heti kirjan luettuani. Nyt sitten löysin tämän tekstin koneeni syövereistä ja sen päätin tähän liittää sellaisenaan. Kuvaa minulla ei kirjan kannesta valitettavasti ole.

                      Kun tajusin C. J. Daughertyn kirjoittaman Night School - sarjan toisen osan ilmestyneen, ryntäsi heti kirjastoon lainaamaan sen. Olin innostunut saadessani vihdoin ja viimein jatkaa sarjan lukemista. Olin odottanut toista osaa jo riittävän kauan. Tietysti minulla oli odotuksia ja epäilyksiä kirjan suhteen. Odotin kirjalta paljon, sillä jo ensimmäinen osa oli huikea. En halunnut toisen osan jäävän sen varjoon. Epäilyksiini lukeutui mm. se, miten Allien ja Carterin suhde kestää. Yleensä kirjasarjojen alussa muodostuneet seurustelusuhteet omien lukukokemuksieni mukaan harvemmin kestävät.

                      Kyseinen kirja, vuonna 2013 ensimmäisen kerran ilmestynyt Night School 2 - Yön perintö, ei pettänyt odotuksiani. Allie hyväksytään yökouluun, ja saa harjoitteluparikseen ihmelapsi Zoen, joka ei ole hyvä sosiaalisella tasolla. Allien ja hänen ystäviensä suhteet kärsivät, sillä hän joutuu pitämään salassa monia asioita, joista yksi koskee hänen mystistä isoäitiään, josta hän on saanut kuulla vasta äskettäin totuuden. Vastavuoroisesti myös Carterin ja Allien suhde kärsii. Carter on liian suojelu- ja omistushaluinen ja Allie ei pidä siitä. Lisäksi Allie ei luota Carteriin niin paljon kuin aiemmin. Tätä seuraa monimutkainen kuvio, joka kiertelee ja kaartelee ja joka lopulta päätyy kaksikon eroon.

                      Allien ja Sylvainin suhde sen sijaan lämpenee. Kesätanssiaisten tapahtumista huolimatta Allie on päättänyt antaa ranskalaispojalle anteeksi, sillä vaalea poika on yrittänyt hyvittää tekoaan. Hän esimerkiksi pelasti Allien hengen tulipalossa ensimmäisessä osassa. Lisäksi hän melkein kuoli tässä toisessa osassa Allieta suojellessaan. Molemminpuolinen kiinnostus herää pikkuhiljaa - Sylvainin puolelta kiinnostus ei ikinä loppunutkaan. Kuvioihin ilmestyy myös Nicole, täydellinen ranskalainen tyttö, joka on oudon läheisissä väleissä Sylvainin kanssa.

                      Ihmissuhdedraaman lisäksi tarjolla oli myös perhedraamaa: Nathanielin, häikäilemättömän ja vallanjanoisen miehen kannattajiin liittynyt Christopher, Allien isoveli, ottaa sisareensa yhteyttä ja pyytää tapaamista. Allie on nähnyt veljensä viimeksi tulipalossa, jossa suuri osa Cimmerian tiloista vaurioitui. Paljastuksia ilmeni myös Isabellen, Cimmerian rehtorin ja Nathanielin taholta. Paljastus oli minulle kuin pommi.

                      Kirjan juoni piti minut tiukassa otteessaan, ja noin 400 sivusta huolimatta luin sen läpi alle kahdessa tunnissa. Kuten ensimmäisessäkin osassa, kerronta oli selkeää ja helppoa myös vähemmän lukeville ihmisille. Tosin huomautettavaa tulee siitä, että tekstissä oli liikaa kirjoitusvirheitä, ainakin omaan makuuni. Kuitenkin lukukokemus oli viihdyttävä ja upea. Kirja kertoo elävästi siitä, miten Allie selviää koettelemuksista elämässään sekoamatta täysin. Tyttö myös oppi kuuntelemaan vaistoaan, vaikka kyseinen asia johtikin hänet ongelmiin. Olen iloinen voidessani sanoa, että taas kerran Daugherty onnistui tarinansa kanssa. Kirja herätti minussa niin iloa, turhautumista, tiedonjanoa kuin suruakin. Pinkkihiuksisen keijukaisen kuolema oli surullinen lisäys, ja vaikkei henkilö ollutkaan noussut suosikikseni, itkin silti. Kaikkien tunteiden taustalla kuitenkin kiehui jännitys ja uteliaisuus siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu.

                      En suosittele Yön perinnön lukemista, jos sarjan ensimmäinen osa ei ole jo tullut luetuksi. Kirjassa oli sen verran viittauksia ensimmäiseen osaan, ja juoni yhtenäinen sen kanssa, joten jos toisen osan lukisi kylmiltään, lukija tulisi olemaan aika lailla hukassa. Tämäkin kirja oli kokonaisuudessaan upea teos. Kiitos tästä, C. J. Daugherty.

                      Tähdet: ★★★★★


Samalta kirjailijalta:  Yön valitut (sarjan 1. osa)

Rick Riordan - Percy Jackson & The Olympians: Salamavaras

Sisältää juonipaljastuksia!

Percy Jackson, 12-vuotias poika on erotettu kuuden vuoden aikana kuudesta koulusta. Isäänsä hän ei tunne, äitiäkään ei usein näe sisäoppilaitosten vuoksi. Isäpuoli Gabe on kuvottava ja itsekeskeinen. Elämä ei todellakaan ole ruusuilla tanssimista. Onneksi valoa tuo paras ystävä Grover - ei sillä, että Percyllä muita ystäviä olisikaan. Eräänä päivänä Percyn kimppuun hyökätään keskellä kirkasta päivää. Kukaan muu ei kuitenkaan huomaa yhtikäs mitään, ja lopulta Percy kuvittelee kaiken olleen vain harhaa. Kun poika on tuudittautunut tähän ajatukseen, alkaa taas tapahtua. Alun tapahtumaryöppy pudottaa Percyn puoliveristen leirille yhdessä Groverin kanssa, joka on paljastunut Percyn satyyrisuojelijaksi. Percy saa kuulla olevansa puolijumala. Olympoksen jumalat ovat todellisia, ja puoliveristen leiri on täynnä jumalien ja ihmisten lapsia.

 

                      Varmasti jokainen on vähintään kuullut Salamavarkaasta (The Lightning Thief). Itse olin nähnyt kirjan pohjalta tehdyn elokuvan kaksi kertaa ennen itse kirjan lukemista. Halusin lukea sarjan läpi, mutten vielä ole päässyt ensimmäistä osaa pidemmälle. En ole aiemmin lukenut Riordanin kirjoja, vaikkakin hyllyssä lukuvuoroaan odottavasta Punaisesta pyramidista olenkin parikymmentä sivua lukenut. Olen välttynyt myös Olympoksen sankarit - sarjan lukemiselta, mutta tämänkin sarjan lukeminen on suunnitelmissani, kunhan saan muita kirjoja/kirjasarjoja pois alta.

                      Takaisin itse kirjaan. Aluksi karsastin hieman kirjan ensimmäisiä sivuja. Alku muistutti liikaa Punaisen pyramidin alkua (jonka siis olen lukenut). Jatkuvasti lukemisen aikana vertailin kirjaa ja elokuvaa keskenään, mikä häiritsi minua. Olisin halunnut vertailla vasta kirjan luettuani. Kirjan idea oli omalaatuinen ja kekseliäs. Toteutuskin oli hyvin tehty. Salamavarasta lukiessa on kyllä pakko kunnioittaa sitä, miten paljon taustatyötä ja tutkimusta kirjan eteen on tehty. Voin vain kuvitella, kuinka kauan aikaa siihen on mennyt. Tietoa ei kuitenkaan kerralla rämäytetty lukijan niskaan, vaan sitä annettiin pienissä palasissa pitkin kirjaa. Juoni nappasi oitis mukaansa, eikä tylsistyttänyt kertaakaan.

                      Lukukokemukseni oli erittäin hyvä. Kirjan loppuminen oli tuskaa, sillä olisin heti halunnut jatkaa sarjan seuraavaan osaan. Sen siitä saa, kun ei lainaa kaikkia osia samanaikaisesti. Tämä on nyt kyllä kirjattomuuskuolema... Salamavaras on alkuperäiskielellään julkaistu jo vuonna 2005. 

                     Tähdet: ★★★★


Samalta kirjailijalta: Punainen pyramidi (Kanen aikakirjat I)
                                  Hirviöidenmeri (Percy Jackson & The Olympians 2) 

Damian Dibben: Historian vartijat - Myrsky nousee

Sisältää juonipaljastuksia!

Tämä kirja tarttui mukaani, sillä takakansi herätti uteliaisuuteni. Kuitenkin teos Historian vartijat - kirja joutui odottamaan kiltisti lukuvuoroaan. Veljeni huomasi kirjan pöydälläni ja ilmoitti suoraan, että kirja oli huono. Tästä yllätyin, sillä veljeni ei yleensä kirjoja lue. Päätin sitten sallia kirjan kiilaavan jonon ohitse, sillä halusin mahdollisimman nopeasti muodostaa oman mielipiteeni.

                      Kirja kertoo 14-vuotiaasta Jake Djonesista, joka ihan tavallisena päivänä joutuu oudon salaseuran kaappaamaksi. Järjestö kaappauksen takana väittää tuntevansa Jaken vanhemmat, mutta Jake ei tahdo tätä uskoa. Toinen puoli Jaken mielestä myllertää ja haluaa tietää lisää, toinen puoli haluaa paeta ja heti.  On selvää, kumman puolen mukaan Jake toimii. Poika jää järjestön luo ja päätyy näin mitä kummallisimman joukkion luo nollapisteeseen, Normandian Mont Saint-Micheliin, Historian vartijoiden salaisen palvelun päämajaan, ja kaiken kukkuraksi vuoteen 1820. Heipä hei vaan, nykyaika ja entinen elämä.

                      Jake vetäistään tutusta ja turvallisesta ympäristöstä aikamatkaajien järjestön ja historian syövereihin. Kun viesti Jaken vanhemmilta saapuu nollapisteeseen tapahtumat alkavat kunnolla vieriä eteenpäin. Jake lähtee salamatkustajana kolmen nuoren mukaan tehtävälle 1500-luvun Venetsiaan, jonne hänen vanhempansa ovat kadonneet viimeisimmän komentonsa aikana. Juonen edetessä Jakelle selviää koko ajan enemmän Historian vartijoista, heidän tehtävistään ja maailmaa uhkaavista vaaroista - ja perheestään: vanhemmistaan ja kuolleesta veljestään Philipistä, joka saattaa sittenkin olla vielä elossa.

                      Hahmototeutus oli tavallista. Päähenkilö ei tiedä mitään ja tempautuu puoliksi vasten tahtoaan mukaan maailmaan, jota ei olisi arvannut olevan edes olemassa. Ja viimein eteen tulleiden vaikeuksien jälkeen päähenkilö nousee tärkeään rooliin ja osallistuu maailman pelastamiseen. Ihan perus.

                      Pidin siitä, että kirjassa oli mukana periaatteessa paljon ranskankielisiä sanoja ja lausahduksia, joita ei ollut käännetty suomeksi. Ilokseni ymmärsin ne kaikki vaikeuksitta (olen lukenut jo monta vuotta ranskaa, mutten koe olevani erityisen hyvä).  Lempihahmokseni nousi Nathan, yksi kirjan nuorista, joka on luonteeltaan ylimielinen, vitsikäs ja tyylitietoinen, mutta juurikin näiden piirteiden - ja ennen kaikkea toteutuksen - myötä aivan mahtava hahmo. Lisäksi nyt on pakko sanoa, että Damian Dibben on kyllä lukenut historian läksynsä.

                      Historian vartijat - myrsky nousee on julkaistu englanniksi vuonna 2011, alkuperäisnimellä The History Keepers. Suomennos on ilmestynyt vuonna 2012. Minun on pakko sanoa, että veljeni antama mielipide kirjasta oli samankaltainen kuin omani. En kirjasta kokonaisuutena pitänyt, vain joistakin yksityiskohdista (ja Nathanista). Tämä kirja on Historian vartijat - sarjan avausosa. Trilogia tulossa? En tiedä, tulenko lukemaan sarjaa ikinä loppuun, sillä elämä on aivan liian lyhyt huonojen kirjojen lukemiseen.

                      Tähdet: ★★

Sally Green - Puoliksi paha

Sisältää juonipaljastuksia!


Ystäväni kehui kirjaa Puoliksi paha maasta taivaisiin, ja nimi jäi muistiini. Luin pari kirja-arvostelua, jotka tulivat netissä vastaan ja päätin kirjan lainata. Mitään en kuitenkaan tehnyt suuntaan enkä toiseen, kunnes kirjastossa huomioni vei omaperäinen kansi. Näin Puoliksi paha päätyi käsiini ja lainattavaksi.

                      Sally Greenin kirja Puoliksi paha (Half Bad, 2014) avaa samannimisen sarjan, joka kertoo Nathanista. Nathan on puoliksi valkoinen noita ja puoliksi musta. Hän on ainoa noita, joka on puoliksi kummallakin puolella, ja sen vuoksi saanut valkoisten noitien neuvoston huomion kiinnittymään itseensä. Asiaa ei yhtään helpota se, että Nathanin isä Marcus on maailman tunnetuin musta noita, joka on murhannut kymmenittäin noitia ja vienyt heiltä kykyjä.

                      Tarina alkaa epämääräisesti, enkä hetkeen tajunnutkaan että missä mennään. Kirja on jaettu kuuteen eripituiseen osaan, ja ensimmäinen on kirjoitettu sinämuodossa.  Hämmentävää. Alun sekavuuden jälkeen kuitenkin  alkaa nopeasti minäkertojalla kirjoitettu toinen osa, joka palaa tarinan alkuun. Nathanin huoltajana hänen äitinsä itsemurhan jälkeen toimii hänen isoäitinsä, ja talossa asuu hänen puolisisarensa Jessica, Deborah ja Arran. Jessica vihaa Nathania sydämensä pohjasta ja osoittaakin sen monin tavoin. Arran ja Deborah sen sijaan rakastavat veljeään.

                      Elämä puolikkaana ei tosiaankaan ole helppoa. Nathan joutuu käymään lapsesta asti vuosittain arvioitavana, jolloin hänet punnitaan, mitataan ja hänen on vastattava kysymyksiin etc. Lisäksi määräykset kovenevat jatkuvasti. Ensin valkoisten neuvosto päättää, että laaditaan rekisteri noidista ja noitasista (alle 17-vuotiaista noidista). Sitten päätetään, että neuvosto jatkaa mustien noitien vangitsemista ja rankaisua. Sitten evätään aikuistumisseremonia muuten kuin neuvoston luvalla, sitten matkustaminen, sen jälkeen on ilmoitettava, mikäli mustavalkoinen noitanen on valkoisten noitien kanssa tekemisissä... Peli sen kuin kovenee. Lopulta tilanne äityy pahaksi. Neuvosto päättää, ettei Nathan voi asua perheensä luona. Näin Nathan päätyy maalle, Celia-nimisen noidan huollettavaksi ja häkkiin.

                      Kirjan juoni tempaisi minut mukaansa heti, kun tajusin missä mennään (eli toisen osion alussa). En malttanut laskea kirjaa käsistäni sitten millään. Juoni kietoi minut otteeseensa tiukasti. Hahmot olivat käytökseltään erittäin uskottavia ja samaistuttavia. O'Brienin veljekset olivat hyvä esimerkki siitä, miten joukolla käydään yhtä vastaan. Sympatiat olivat koko kirjan ajan vahvasti Nathanin puolella. Käytös häntä kohtaan oli käsittämättömän julmaa, ja minun tekikin mieli ampua koko neuvosto, metsästäjät ja kaikki Nathania kaltoin kohdelleet henkilöhahmot. Mutta mitäpä voi lukija tehdä? Kunpa olisin voinut mennä kirjan maailmaan hakkaamaan kaikki kusipäät! Yllätyin hieman itsekin sitä, miten voimakkaasti tunsin vihaa tämän kirjan aikana. Hahmoista suosikeikseni nousivat tietenkin päähenkilö Nathan, hänen veljensä Arren ja Gabriel, musta noita, joka on jäänyt jumiin nurjan (eli tavallisen ihmisen) ruumiiseen. Annaliselle en kuitenkaan lämmennyt yhtään.

                      Kerronta eteni pääsääntöisesti selkeästi ja minäkertojan avulla. Alku tosin oli hämmentävä, en ollut osannut varautua siihen, että kirjan ensimmäinen osio oli ikään kuin napattu keskeltä (kyllä, kirja palasi kolmannessa osiossa taas Celian luokse). Lukujen merkitseminen oli erilaista kuin muissa kirjoissa. Puoliksi pahan luvut olivat välillä hyvinkin lyhyitä (lähinnä alkupuolella), mutta se ei ollut asia, joka kiinnitti huomioni heti ensimmäisenä. Ensimmäinen huomioni oli tämä: Luvut oli kirjoitettu pienellä alkukirjaimella. Se hieman hämmensi, sillä yleensä luvut ovat joko numeroituja (tai kirjaimin numeroituja) tai isolla alkukirjaimella. Kyllä te tajuatte, mitä tarkoitan.

                      Lukukokemus oli mahtava. Kirja oli vangitseva ja sai pohtimaan sitä, miten erilaisia ihmisiä (tai kirjan tapauksessa noitia) kohdellaan ja miten eriarvoisesti ihmiset toisiinsa suhtautuvat. Suosittelen kirjan lukemista muillekin nuorille. Lukekaa tämä! Sarjan toinen osa, Puoliksi villi, on myöskin jo suomennettu.

                     Tähdet: ★★★★★