Abigail
Gibbsin vuonna 2012 ilmestynyt esikoisteos, Illallinen vampyyrin kanssa (The
Dark Heroine: Dinner With a Vampire), on hyytävän hyvä fantasiakirja. Tarina
alkaa siitä, kun violettisilmäinen Violet, kirjan päähenkilö, joutuu
tahtomattaan todistamaan verilöylyä Trafalgarin aukiolla keskellä yötä. Violet
päätyy mystisten murhaajien kaappaamaksi, eikä vastaan tuleva poliisi edes
yritä auttaa häntä. Violet viedään upeaan ja koristeelliseen kartanoon,
jonnekin päin Iso-Britannian maaseutua. Tämän tapahtuman myötä Violetin koko
elämä mullistuu.
Violet joutuu elämään
paikassa, jossa ei ole hänelle lainkaan turvaa: kartano kuhisee niitä, joille
ihminen on vain saalis. Arvasitko jo, mistä on kyse? Et vai? No vinkkinä voin
sanoa, että näillä olennoilla on terävät hampaat, he ovat kalpeita, juovat verta...
Violetilla ei ollut aavistustakaan, mihin hänen tiensä johtaisi. Violet yrittää
pysyä järjissään pelon ja kauhun jatkuvasti jäytäessä hänen mieltään. Hän ei
halua uskoa, että vampyyrit ovat totta, mutta onko hänellä valinnanvaraa?
"Ei, en voi kiistää
sitä. En halua kiistää sitä. Jos kiistäisin, se tarkoittaisi, että joku ihminen olisi tehnyt sen
toiselle ihmiselle. Vampyyrit ovat hirviöitä. Hirviöt tekevät hirvittäviä asioita.
Ihmiset eivät."
Kiihtyvä
tapahtumien tahti häiritsi kirjan loppupuolella, sillä juonenkäänteet eivät
enää avautuneet kunnolla. Lopussa asiat vain jysäytettiin päälle, eikä minulla
lukijana ollut aikaa sulatella asioita. Voi toki olla niinkin, ettei muilla ole
ollut vastaavanlaista tunnetta kirjaa lukiessaan. Kirja on kirjoitettu viihteelliseltä
pohjalta, mutta silti siitä herää ajatuksia. Moraali käy moraalia vastaan,
käsitykset muuttuvat, oikean ja väärän raja hiipuu...
Ajattelin kirjan olevan
jälleen yksi kliseinen vampyyritarina, mutta kirjassa oli ilokseni myös
omaperäisempiä juttuja. Tietysti kliseitäkin löytyi. Niitä tuntuu olevan
hankala vältellä. Kliseiden lisäksi ilmeni myös ennalta-arvattavuutta. Oli nimittäin lausta asti varmaa, että vampyyriprinssi Kasparin ja Violetin välille muodostuisi romanssi. Omasta mielestäni Illallinen vampyyrin kanssa oli silti paljon
parempi vampyyritarina kuin Twilight-sarja. Kirja oli myös parempi kuin Sookie
Stackhouse-sarjan avausosa, jonka luin arviolta neljä kuukautta sitten.
Juoni todellakin tempaisi
lukijan mukaansa, enkä malttanut lopettaa lukemista. Yöunet vähän kärsivät,
samoin seuraava koulupäivä, sillä tulin ottaneeksi lähes pakonomaisesti kirjan
mukaani :D Välillä oli kyllä myös kohtia, joissa keskittymiseni herpaantui.
Täysin tauotta en siis noin 540-sivuista opusta lukenut.
Tähdet: ★★★★
Tähdet: ★★★★
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti